Kaksplus.fi


16. toukokuuta 2014

Guess who's back?


Otetaanpas nyt vielä kerran alusta.
Vaikka kovasti uhosin lopettavani bloggailun, niin jostakin syystä  mä istun täällä jälleen. Nenä kiinni läppärin näytössä, siemaillen jo kylmentynyttä kahvia, samaan aikaan sormien vaellessa pitkin näppäimistöä tasaiseen tahtiin.
Tällä kertaa mä olin ihan varma, että tähän nämä bloggailut nyt jää. Vaan toisinpa kävi, jälleen kerran. Jotenkin tästä on vuosien saatossa muodostunut niin rakas harrastus, että aina se mieli kokonaan lopettamisen suhteen on muuttunut, ennemmin tai myöhemmin.
Mitäs sitten tällä kertaa on luvassa? En halua laittaa blogiani mihinkään tiettyyn kategoriaan, ja vielä vähemmän haluan leimautua pelkästään perhe- tai mammablogiksi. Arkipostaukset jossa selostetaan päivän kuulumisia, ei vaan ole se mun juttu. Tietysti osa postauksista käsittelee myös sitä arkea ja perhe-elämää, sillä onhan ne iso osa mun elämääni, mutta ne tulee olemaan vain pieni osa tätä blogia. Mä en halua kirjoittaa vain jostain tietystä aihealueesta, vaan mä annan itselleni täysin vapaat kädet, ilman mitään paineita, kirjoittaa mistä ikinä mä sitten haluankaan kirjoittaa. Fiilispohjalla siis mennään, ja siitäpä syystä blogin nimi kuvastaa niin mua, kuin blogiakin aika osuvasti.
Blogin nimi ja osoite pysyvät siis samana, mutta tämä on silti tavallaan uusi alku. Ulkoasu on täysin uudistunut, ja vanhat blogitekstit ovat ja pysyvätkin piilossa. Saatan kyllä tulevaisuudessa oman fiiliksen mukaan, ja ehkäpä lukijoiden toiveitakin kuunnellen, niistä osan julkaista uudelleen.
Mä toivon, että kukaan lukijoista ei vielä ole täysin menettänyt hermojaan tän mun blogien kanssa jahkailun suhteen, ja löytää tiensä takaisin mun blogin pariin. Tietysti toivotan myös kaikki uudetkin lukijat oikein lämpimästi tervetulleiksi. Kieltämättä mua vähän kyllä jännittää, että mitähän tästä taas tulee!

LUKIJAT