Kaksplus.fi


3. kesäkuuta 2014

Yksi vauva, kiitos!

Blogitekstin alkuperäinen julkaisupäivä 23.1.2014 klo 15:38.

Minua on vaivannut jo pidemmän aikaa, aivan kamala vauvakuume! Se ei laannu, eikä katoa, vaikka välistä mä sitä niin kovasti olen toivonutkin. Taisi olla syyskuu, kun kuukautiset alkoivat ihan tavallisesti ajallaan, ja minä purskahdin itkuun. Ei, ei me oltu edes yritetty raskautta, mutta silti se tuntui kurjalta kun kuukautiset alkoivat. Soitin äidilleni itkien, että mä haluan vauvan.

Poikaystävän kanssa on alusta asti ollut puhetta myös lapsista. Miten onnellinen mä olenkaan, kun olen löytänyt kumppanin jonka kanssa tulevaisuuden haaveet kohtaavat! Itkuhysteria -kohtaus ajoikin meidät poikaystävän kanssa keskustelemaan jälleen lapsista, ja tulevaisuudesta. Minun vauvakuumeestani, ja siitä, kuinka poikaystäväkin haluaa lähitulevaisuudessa lapsia. Kunhan koulu(t) olisi ensin hoidettu pois alta. Poikaystävän opinnot oli jo loppusuoralla, ja sovittiinkin, että vauva saa nyt luvan tulla jos on tullakseen. Mä olin tietenkin ihan hirmuisen onnellinen.

Tietysti minä tiedostan sen, että harvalla sitä heti ensimmäisellä kerralla tärppää. Monet odottavat jopa vuosia. Se on mielestäni valitettavaa, epäoikeudenmukaista, ja surullistakin. Oma kiertoni on ollut e-pillereiden syömisen lopetettua (kesän lopusta, koska eivät sopineet minulle) hyvinkin säännöllinen. Kuukautiset ovat saapuneet melkeinpä kellon tarkkuudella joka ikinen kerta, niin myös nämä edelliset 3 kuukautta kun vauvalle on annettu lupa tulla.

Viime vuosi vaihtui uudeksi, ja kuukausi joulukuusta tammikuuksi. Tammikuun 15pv oli kuukautisten määrä alkaa, ainakin suurin piirtein, niin kuin joka kuukausi. Meni päivä, ja meni kaksi. Sitten kolme, ja mua rupesi vähän jo jännittämään. Viikonloppu, ja pari negatiivista raskaustestiä. Odotellaan, odotellaan, ainakin seuraavan viikon keskiviikkoon, koska silloin kuukautiset ovat tasan viikon myöhässä.

Tänään, kuukautisten ollessa 8 päivää myöhässä tein aamulla jälleen negatiivisen raskaustestin. Pieni toivo kerkesi jo kuitenkin herätä mun sisälläni. Varsinkin kun kyselin eräästä facebookin -ryhmästä miten myöhään menkkojen pois jäämisen jälkeen muut ovat plussanneet, ja vastaukseksi sain jopa reilu kolme viikkoa myöhemmin. Niinpä mä ajattelin, että toivoa vielä olisi. Onhan tässä ollut jo aika varma olokin. No mutta tietenkin, heti kun asiaa pohti julkisesti, saapuivat ne kuukautisetkin. Ilman minkäänlaista ennakkovaroitusta. En ala! Vituttaa. Järkyttävä itku -kohtaus ja puhelua poikaystävälle. "Tuotko mulle jäätelöä kun pääset töistä".

Miten paljon voikaan ärsyttää se, että oma keho vittuilee tällä tavalla. Sillä vittuiluna minä sen otan, kun muuten ollaan niin säännöllisiä kuukautisten suhteen, mutta sitten ei ollakaan kun niiden säännöllisyyden varaan lasketaan. 8 päivän turha odottelu on tällaiselle malttamattomalle ihmiselle hermoja raastavaa, ja turhauttavaa. Turhaan herää toivo vauvasta. Mua ärsyttää. En enää ikinä luota kuukautiskiertooni, enkä enää ikinä tee yhtäkään raskaustestiä! En varmastikaan!

Ja tällaisina hetkinä tuntuu siltä, kuin kaikki muut olisivat raskaana, tai juuri saaneet vauvoja, kaikki muut paitsi minä. Mutta kun, kaikki muut on raskaana, kaikki muut paitsi minä.