Kaksplus.fi


30. joulukuuta 2015

Jouluiset suklaakonvehdit


Ketään tuskin inspiroi lähteä enää näin joulun jälkeen tekemään jouluisia suklaakonvehteja, mutta saapuu se joulu yhtälailla ensi vuonnakin, joten ajattelin laittaa tämän reseptin teille jakoon. Ennen joulua en nimittäin viitsinyt, sillä tehtiin näitä konvehteja sukulaisille viemisiksi enkä halunnut sitä näin blogin kautta paljastaa. Joten napatkaahan tästä resepti itsellenne talteen ja kokeilkaa näitä ensi vuonna, näistä tuli nimittäin oikeasti ihan törkeän hyviä!

Jouluiset suklaakonvehdit
Tästä tulee n. 100kpl jos tekee eskimon pieniin konvehtivuokiin.

200g kookosrasvaa
300g taloussuklaata
100g saksanpähkinärouhetta
100g pieneksi pilkottuja kuivattuja karpaloita
2,5dl piparkakkurouhetta
4tl vaniljasokeria

Sulata kookosrasva ja suklaa kattilassa miedolla lämmöllä koko ajan sekoittaen. Kun kookosrasva ja suklaa ovat sulia, lisää joukkoon kaikki muut ainekset. Sekoita massa tasaiseksi ja anna hieman jäähtyä. Jaa pieniin konvehti- tai karamellivuokiin ja nosta konvehdit jääkaappiin kovettumaan.

Alkuperäinen resepti löytyy täältä (klik) Hellapoliisin sivuilta, josta muuntelin hieman omaan makuun sopivammaksi. Suosittelen muuten säilyttämään näitä viileässä, mutta säilyvät kyllä huoneenlämmössäkin, riippuen tietysti huoneiston lämpötilasta.

29. joulukuuta 2015

Joulu 2015


Pikaiset moikat täältä meidänkin suunnalta! Joko teitä vaivaa jouluähky? Minua ainakin, mutta palaan silti vielä hetkeksi aikaa meidän tämän vuoden joulun viettoon.
Sofian oli vuoro viettää joulua isällään, eikä mekään jääty Jeremiaksen kanssa kotiin, vaan suunnattiin joulun viettoon Himokselle minun sukulaisteni kanssa. Tultiin kotiin vasta sunnuntaina, ja eilinen päivä menikin laukkuja purkaen ja aika lailla akkuja lataillen. Mulla oli suunnitelmissa ottaa koko joulun ajan rennosti, sekä syödä ja ennen kaikkea nukkua hyvin. Täytyy kyllä myöntää, että aika nappiin taisi mun suunnitelmani mennä, sillä nukuttua kyllä tuli, syömisestä nyt puhumattakaan. Silti sitä aina reissussa väsyy, ja kotiin päästyä omassa sängyssä nukkuminen tuntuu taivaalliselta. Enkä mä nyt sentään koko reissua nukkunut, vaan lisäksi tuli saunottua ja istuttua porealtaassa, sekä tietysti vietettyä aikaa sukulaisten kanssa. Mummoni täytti pyöreitä jouluaattona, joten joulun lisäksi me juhlittiin myös hänen syntymäpäiviään. Tästä syystä mekin sinne mökille lähdettiin.
Hieman jäi kyllä harmittamaan tämä onneton kuvasaldo, mutta en vain yksinkertaisesti jaksanut kaivaa kameraa kertaakaan esille. Blogia varten ei siis tullut otettua kuvia ollenkaan, ja itsellenikään en muistoksi saanut otettua kuin nämä muutamat kuvat puhelimen kameralla.
Ja vaikka mä pidänkin itseäni ehdottomasti jouluihmisenä, niin täytyy todeta että onneksi joulu on jo takana päin, ja tässä mennään hyvää vauhtia kohti uutta vuotta! Mä en tiedä teistä, mutta minä ainakin odotan jo vuoden vaihtumista ja  monestakin syystä. Se suurin syy tuskin on kenellekään mikään yllätys, mä en nimittäin malttaisi enää millään odottaa meidän vauvan syntymistä!

PS. Neuvolakortin kansien arvonnan voittaja on arvottu, ja arvonnan voitti nimim. Amelia. Voittajaan on saatu yhteys, ja neuvolakortin kannet lähtevät huomenna postiin. Kiitos kaikille osallistumisesta! 

23. joulukuuta 2015

Raskausviikko 32+5


Kuinka pitkällä: Tänään 32+5, mutta arvot ovat viime neuvola käynniltä jolloin viikkoja oli kasassa 31+0.

Paino: +2,1kg sitten viime käynnin (joka oli ns. ylimääräinen käynti) mikä meinaa sitä, että melkein kilo tullut viikkoa kohden lisää painoa. Yhteensä tämän raskauden aikana kiloja on nyt kertynyt 8,5kg.

Muut arvot: RR 121/81. Sf-mitta 29,5cm.

Vaivat: Närästys johon ei tunnu Renniet ja maito auttavan enää ollenkaan. Niillä kuitenkin mennään vielä toistaiseksi, sillä en haluaisi enää yhtään lisää lääkkeitä syötäväksi. Turvotus on myöskin pahentunut niin, että välistä sitä ei meinaa peilistä katsoessa tunnistaa edes omia kasvojaan. Kovasti olen yrittänyt lisätä veden juontia, mutta vauva rupeaa viemää jo sen verran paljon tilaa, että kaikki tuntuu nousevan takaisin ruokatorveen heti syömisen/juomisen jälkeen vaikka kuinka pyrkii pitämään annoskoot yhä edelleen pieninä.Väsymys on muuten ruvennut helpottamaan! Kyllähän se uni maistuu edelleen, mutta sellainen yleisfiilis on huomattavasti virkeämpi. Liekö rautakuuri siis ruvennut puremaan.

Mieliala: Edelleen ailahtelevainen. Itken myöskin mitä ihmeellisimpien asioiden takia. Kuten itsenäisyyspäivänä linnanjuhlien vastaanottoa katsellessani. Hahah! Vähän käy edelleen sääliksi tuo mies, ei tämä odotusaika hänellekään kovin helppoa ole.

Muuta: Viimeksi mainitsinkin, että mulla oli edessä ylimääräinen neuvolakäynti jossa oli tarkoitus käydä läpi asioita liittyen verensokerin mittaukseen, ja aloittaa se kotona mittailu. Mun neuvolatäti jäi kuitenkin eläkkeelle, ja uuden neukkutädin kanssa keskustellessa tultiin molemmat siihen tulokseen, että ei aloiteta mittailua ainakaan vielä. Kuitenkin nyt viime kertaisen käynnin, ja yht' äkkisen korkean painon nousun takia jouduttiin keskustelemaan asiasta uudestaan. Mun on ruvettava vain yksinkertaisesti kiinnittämään nyt entistä enemmän huomiota syömisiini, sillä jos paino nousee samaa tahtia tämän loppu vuoden, on mun ruvettava sittenkin mittaamaan myös niitä sokeriarvoja. Ja sitähän mä en kovin mielelläni tekisi. Ei siis auta muu, kuin jättää kaikki suklaat ja muut herkut on kylmästi kaupan hyllylle. Jouluaattona en kylläkään aijo sitä painoani vahtia, vaan todellakin aijon herkutella, vaikka sitten koko loppu raskauden edestä yhdellä kertaa.
Lisäksi me saatiin lähete pelkopolille, ja meillä olisikin maanantaina ollut sinne aika, mutta jouduttiin perumaan kun olen ollut taas kipeänä. Uutta aikaa siis odotellessa.

27. marraskuuta 2015

Raskausviikko 28+0

Edellisistä raskausviikko -postauksista poiketen, ei tällä kertaa nähdä mahaa kuvattuna hedelmän/kasviksen kanssa. Syyttäkäämme tästä meidän kylän kauppoja, kun eivät myy kokonaista papaijaa, eivätkä oikean kokoisia kukkakaaleja. Mennään siis tämä kerta ilman rehuja.


Kuinka pitkällä: 28+0

Paino: Viime käynnin jälkeen painoa on kertynyt lisää 2,3 kiloa. Varmaan puolet tuostakin johtuu ylenpaattisesta suklaan syömisestä.. Yhteensä painoa on siis tullut 5,8 kg tämän raskauden aikana.

Muut arvot: RR 111/74. B-Hb 116 josta neuvolatäti sanoi sen verran, että jos itsestäni siltä tuntuu, voin aloittaa kuukauden mittaisen rautakuurin. Ja kyllähän minusta siltä tuntuu, väsymys on nimittäin edelleen jotakin järkyttävää, eikä siihen ole toistaiseksi auttanut mikään. SF-mitta 26cm, ja omalla käyrällä kasvu normaalia. Sijoittuu nätisti siihen keski- ja yläkäyrän väliin.

Muutokset vartalossa: Pötsi kasvaa ja olo on ajoittain jo aika tukala. Uusia raskausarpia en ole huomannut muualla kehossa kuin rinnoissa. Vanhat arvet ovat kyllä ruvenneet punoittamaan, erityisesti vatsan seudulla.

Vaivat: Turvotus, ummetus, väsymys ja närästys tulee mieleen heti ensimmäisenä. Pahin niistä on ummetus. Nimittäin toisinaan se vessassa käyminen menee jo ponnistusharjoituksista.

Mielihalut: Suklaakonvehdit, suklaavanukkaat, suklaakakut.. Suklaa suklaa suklaa! Mä olen vetänyt viimeisen kuukauden aikana sen verran hyvin suklaata napaani, että joulun jälkeen sellainen pienimuotoinen herkkulakko ei olisi yhtään hullumpi idea.

Mieliala: Ailahtelevainen. Suurimmalta osalta kuitenkin jollakin tapaa väsynyt ja alakuloinen. Hyviäkin päiviä onneksi on, että ei täällä nyt sentäs koko ajan kuljeta suun pielet alas päin kääntyneinä. Veikkaan, että tuolla fyysisellä väsymyksellä on aika paljon tekemistä tämän henkisenkin kanssa.

Odotan: Maanantaita! Maanantaina pitäisi nimittäin saapua meidän IKEAn tilaus. Vauvan pinnasänky, hoitopöytä, vaatelipasto ja jotain muuta pientä sälää. Se meinaa sitä, että mä pääsen vihdoinkin laittamaan vauvanurkkausta valmiiksi. Ihanaa!

Muuta: Viime viikolla oli sokerirasitus ja samalla katsottiin ne maksa-, sekä sappiarvot raskaushepatoosin varalta. Ne oli onneksi ok, ja joulukuun alusta katsotaan niitä taas uudemman kerran. Mitä sokerirasitukseen tulee, niin ne kaksi tuntia kului yllättäen todella nopeasti, eikä se ollutkaan ihan niin kamalaa mitä mä muistin sen olevan. Se litkukin oli tällä kertaa kylmää ja jopa siedettävän makuista. Sofiaa odottaessa mä nimittäin sain nauttia sen lämpimänä, mukamas colan makuisena ja siitä se "trauma" varmaan jäikin. Nolla arvo oli 5.3, tunnin arvo 9.3, ja kahden tunnin arvo 8.0. Muuten hyvä, mutta nolla arvo on siinä rajoilla ja sen takia joudunkin ilmeisesti määrittelemättömän ajanjakson verran mittailemaan omaa verensokeriani. Mulla on aika terveydenhoitajalle ensi viikolla juurikin tämän asian tiimoilta. Vähän ahdistaa, mutta eiköhän se tästä!

25. marraskuuta 2015

DIY Neuvolakortin kannet (+arvonta)

Neuvolasta saatavat muoviset neuvolakortin kannet ajavat kyllä asiansa. Ne pitävät neuvolakortin tallessa ja hyväkuntoisena, mutta kovin kauniita ne eivät kyllä ole. Eivät ainakaan omasta mielestäni.
Halusin vauvan kortille kivemman näköiset kannet, ja tiesin että internetin ihmeellisestä maailmasta niitä kyllä löytyy pilvin pimein. Toinen toistaan kauniimpia ja uniikkeja neuvolakortin kansia, taitavien kotiompelijoiden tekeminä. Minä vain en kovasta etsinnästäni huolimatta löytänyt juuri sellaisia kuin halusin. Siitä se ajatus sitten lähti, ja päätinkin ommella ne ihan itse!

Minähän sain vuosi sitten lahjaksi ompelukoneen ja hävettää myöntää, että ennen näiden kansien ompelua sen käyttö on jäänyt yhteen kertaan. Epäonniseen verhojen ompeluun nimittäin, jolloin verhoista katosi pituutta mystisesti 30 senttiä, vaikka mukamas niin tarkasti mittailin ja ompelin. Luovutin, ja ompelukone on pysynytkin tähän asti kaapissa pölyttymässä. Hieman siis jännitti, saanko oikeasti mitään aikaiseksi. Ensimmäiset kannet lähtikin välittömästi purkuun. Ompeleet oli vähän mutkalla, ja jotenkin onnistuin ompelemaan niin, että runsaasta saumavarasta huolimatta kannet kutistui mystisesti, eikä neuvolakortti mahtunutkaan sisälle. Toinen yritys taas tuotti tulosta, ja olin niin onneissani aikaansaannoksestani, että ompelin vielä toiset, sekä kolmannetkin kannet!


Ja koska itsehän en näitä kolmea kappaletta tarvitse, ajattelin minä ilahduttaa jotakuta teistä lukijoistakin näillä kotikutoisilla kansilla. Jos siis kaipaat pirteämmän näköisiä neuvolakortin kansia, niin laitappa alla olevaan kommenttiosioon kommenttia, ja kerro minulle kummat haluat. Mustalla vai oranssilla sisäkankaalla olevat neuvolakortin kannet? Jos olet anonyymi, niin keksippä itsellesi nimimerkki. Muistakaahan jokainen jättää myös se sähköpostiosoite, josta arpaonnen mahdollisesti suosiessa, saan sinut tavoitettua.

Aikaa kommentoida on torstaihin 3.12.2015 klo 21:00 asti.

24. marraskuuta 2015

Elossa


Tosin, kovin eläväinen olo minulla ei ole ollut. Oikeastaan melkeinpä heti perään kun saatiin kaikki tavarat kannettua uuteen kotiin, ollaan me sairasteltu jokainen vuorollaan. Tai no nämä kaksi muuta ovat, ja minä tunnun kärsivän koko ajan jostakin. Tappavasta väsymyksestä, pitkittyneestä flunssasta, järkyttävästä ihottumasta tai esimerkiksi silmätulehduksesta. Onneksi tässä ollaan kuitenkin jo parempaan päin, ja tuo ensilumen tulo antoi kyllä vähän lisäenergiaa. Ihanaa kun ei ole koko ajan niin kamalan synkkää ja hämärää!

Vaikka muutamat muuttolaatikot on edelleen purkamatta ja kaikki tavarat eivät ole vielä löytäneet omaa paikkaansa, ollaan me kotiuduttu aika kivasti. Ensi viikolla saapuu vauvan huonekalut ja pääsen laittamaan vauvalle omaa nurkkausta, tuskin maltan odottaa! Muutenkin ihan hirveä pesänrakennusvietti päällä just nyt. Pää suorastaan pursuaa täynnä kaikkia ihania ideoita ja ajatuksia tämän uuden kodin suhteen, ja ajattelinkin tehdä muutamia inspiraatiokarttoja. Kiinnostaako teitä sisustushaaveilu/inspiraatio aiheiset postaukset?

Vauvakin voi ja kasvaa hyvin. Meillä oli tänään neuvolalääkäri, johon velvoitettiin molempia vanhempia osallistumaan. Lisäksi sain jo heti ensi viikolle uuden ajan terveydenhoitajalle, tosin en niin mukavissa merkeissä. Joudun nimittäin ainakin jonkin aikaa mittailemaan verensokeria. Tästä, ja muista raskauteen liittyvistä kuulumisista kuitenkin lisää myöhemmin tällä viikolla, raskausviikko -postauksessa.

Tähän hätään ei nyt muuta! Ajattelin vain tulla blogin puolelle huikkailemaan, että täällä ollaan edelleen, ettei veny liian pitkäksi tämä tahaton blogitauko. Tällä hetkellä näitä kuulumisia kannattaa seurata instagramin puolelta kuvien merkeissä, taikka spanchatin kautta johon olen salakavalasti koukuttunut. Molemmista löydätte nimellä rudivaan.
Me ryhdytään nyt Sofian kanssa ruoan laittoon, ja saatetaanpa tehdä joulutorttujakin jälkkäriksi! Tekis meinaan vähän mieli... Terveiset nimim. pahemman luokan sokerihiiri.

22. lokakuuta 2015

Raskausviikko 22+6


Kuinka pitkällä: 22+6

Paino: +3,5kg lähtöpainoon tällä hetkellä. Olen tyytyväinen!

Muut arvot: RR 113/64, SF-mitta 20cm joten tällä hetkellä mennään hieman keskikäyrän yläpuolella. Tämä on kuitenkin ihan normaalia kun kyseessä ei ole ensimmäinen raskaus.

Vaivat: Närästys, sekä syömisen jälkeinen pahoinvointi. Vaikka annoskoot ovat pienentyneet jo ihan huomattavasti, tuntuvat ne silti olevan liian isoja. Lisäksi liitoskivut ja ristiselkäkipu vaivaa edelleen, ja hainkin meidän apuvälinelainaamosta tukivyön. Toivotaan että siitä olisi nyt apua!

Mielihalut: No ne jogurtit ja kaikki raikas, aina vain. Niin, ja jostakin syystä pitakebab. Miksi en voisi syödä joka päivä aamu- sekä iltapalaksi pelkkää jogurttia, ja päivälliseksi sekä illalliseksi yhden pitakekabin?

Odotan: Muuttamista! Huomenna kannetaan tavarat uuteen kotiin. Vitsit mikä sisustusinto nyt iskikään, ja päässä pyörii miljoonia erilaisia ideoita uuden kodin sisustuksen suhteen. Parasta on kuitenkin se, että pääsen viimeinkin laittamaan vauvanurkkausta ja päästään ostamaan kaikki tarvittavat vauvatavarat.

Mieliala: Tällä hetkellä tosi positiivinen.

Muuta: Pitäisi muistaa soittaa laboratorioon ja varata aika. Edessä on sokerirasitus, ja samalla katsotaan maksa-arvot. Sofian odotusaikana minulla todettiin raskaushepatoosi, ja tästä syystä tämän loppuraskauden ajan seurataan noita maksa-arvoja, sillä raskaushepatoosi uusiutuu noin joka toisella seuraavankin raskauden aikana. Pääsin myös viimeinkin aloittamaan tuon estolääkityksen, joten toivotaan että siitä olisi nyt apua ja vti-kierre päättyisi tähän.

16. lokakuuta 2015

Pakko valittaa, ja hieman hyviäkin (loistavia) uutisia!


Me ollaan asuttu tässä nykyisessä asunnossa 1 vuosi, 4 kuukautta ja 16 päivää. Koko tänä aikana ei oikein olla päästy asettumaan kodiksi, ja välistä on tuntunut siltä, kuin meillä olisi jatkuvasti avoimien ovien päivä. Sen verran tiheään tahtiin on kaikenmaailman remonttimiehet, tarkastajat ynnä muut ravanneet meidän ovella.
Viimeiset neljä viikkoakin ovat taas kuluneet vesikatkojen, vessan käyttökiellon, sekä ovikellon jatkuvan soimisen merkeissä. Siihen päälle poraamisen kuuntelu aamusta iltaan, ja muu remontista aiheutuva meteli. Niinpä niin. Tässä talossa on meneillään viemäriremontti, ja saman aikaisesti useammassa huoneistossa kylpyhuoneremontti.

Kun me tähän viime vuoden kesäkuussa muutettiin, ei meillä ollut harmaintakaan aavistusta, että tässä asuminen tulisi olemaan näin stressaavaa ja väsyttävää. Tiedettiin kyllä suunnitteilla olevasta julkisivuremontista (joka alkaa ensi keväänä), mutta kaikesta tästä muusta ei ollut silloin mitään käsitystä. Melko lailla heti meidän muutettua alkoi tässä kuitenkin kattoremontti. Kun se oli ohi, selvisi meille, että kylpyhuoneessa on kosteutta ja se pitäisi remontoida mahdollisimman pian. Tämän vuoden alusta asuttiikiin sitten evakossa kylpyhuoneremontin takia. Ja meidän päästyä takaisin kotiin, revittiin piha auki, ja sitä laitettiin sekä salaojitettiin. Koko kevät/alku kesä elettiin sitten sen metakan keskellä.
Eikä siinä vielä mitään, hieman ennen kylppäriremonttia me löydettiin niitä turkiskuoriaisia ja viimeiset puoli vuotta onkin tapeltu sen asian tiimoilta. Ensin meitä ei uskottu, ja sitten meitä jo syytettiin siitä että me olemme ne tähän taloon tuonneet muuttaessamme. Ei saatu ammattilaisia myrkyttämään, vaikka isännöitsijä olisi ollut velvollinen asian hoitamaan. Olemme sitten itse yrittäneet päästä niistä eroon kotikonstein, johon on kulunut tuhottoman paljon omaa rahaa sekä aikaa. Viimeinkin asian vähättely on loppunut ja tämä asia otetaan todesta. Niin, sekin muuten selvisi, että mistä nämä ötökät oikein tulevat. Eipäs ollutkaan meidän huoneisto se jäävuoren huippu, ja koko kerrostalo tullaan myrkyttämään ihan lähipäivinä. Anteeksipyyntöähän me emme ole tietenkään saanneet. Korvauksia meille on luvattu, mutta saa nähdä miten niidenkin käy.

Ja vaikka sitä onkin lapsen myötä tottunut kaiken maailman ääniin ja kovaankin meteliin, halutaan me silloin tällöin nauttia siitä hiljaisuudestakin. Remonttien vuoksi emme ole saanneet siitä nauttia tässä asuessamme melkeinpä ollenkaan.. Ja rakas viinaan päin menevä naapurimme on pitänyt siitä huolen, ettei sitä hiljaisuutta ole ollut öisinkään. Niinpä niin. Aika pian tähän muutettuamme saimme huomata, kuinka tämä mukamas rauhallinen ja hiljainen talo, ei ihan sitä sitten ollutkaan. Ollaan saatu kuunnella tomppaa aamuyöhön asti, meidänkin ovea on potkittu ilman syytä, ja rappukäytävässäkin on riehuttu ihan riittämiin asti. Kesä on tietysti ollut tämän suhteen rauhallisempaa, kun kaikki laitapuolen kulkijat ovat viihtyneet rannassa. Talvella se oli kuitenkin ihan arkipäivää, että meidän pihassa oli poliisi ja/tai ambulanssi ihan joka päivä.

On ihme, ettei olla kaiken tämän hulluuden keskellä ajauduttu pahempaan parisuhdekriisiin, mutta onneksi tällekin tulee nyt loppu! Ei parisuhteelle, vaan tässä asumiselle. Me tehtiin suullinen sopimus jo alku kuusta, ja heti samana päivänä irtisanoin tämän asunnon. Toissapäivänä kävimme allekirjoittamassa uuden vuokrasopimuksen, ja tasan viikon päästä me jo muutetaankin!
Me ollaan kyllä niin helpottuneita ja onnellisia. Tulevassa kodissa ei ole hienoa laminaattilattiaa, eikä vasta remontoitua valoisaa kylpyhuonetta.. Mutta siinä on himpun verran enemmän neliöitä kuin tässä, fiksumpi pohjaratkaisu, sekä ennen kaikkea rauhallinen pihapiiri ja naapurit. Myöskin lyhyempi matka keskustaan, leikkipuistoon sekä uimarannalle. Sekä kirsikkana kakun päällä samassa pihapiirissä asuvat ystävät ja se, että remontteja ei muuten oo tulossa!

13. lokakuuta 2015

Raskausviikko 21+4

Tuntuu oikeasti todella uskomattomalta, että raskausviikkoja on jo näin monta kasassa! Puoliväli ohitettu, ja muutaman viikon päästä vauvalla olisi jo jonkinlaiset mahdollisuudet selvitä kohdun ulkopuolella, jos kävisi niin ikävästi että syntyisi ennen aikojaan. Onneksi mikään ei siihen kuitenkaan viittaa, mutta silti jokainen täyteen napsahtanut viikko tuntuu lottovoitolta.
Ja jos alkuun aika mateli, niin nyt se tuntuu lentävän siivillä. Kohtahan on jo joulu (JEE), sitten vaihtuukin jo vuosi ja ollaan nopeammin helmikuussa kuin mä ajattelin. Hemmetti, tässähän pitäisi jo ihan oikeasti ruveta kartoittamaan, että mitä kaikkea meidän mini tarvitsee. Tällä hetkellä hankinnat on nimittäin jääneet vain muutamaan yksittäiseen vaatekappaleeseen. Parempi siis ryhtyä toimiin, ettei jää kaikki ostokset ja hankinnat ihan viime tippaan.


Kuinka pitkällä: 21+4

Paino: Ei tietoa. Kotona oleva vaaka on mennyt rikki, ja neuvola on vasta viikon päästä. Tiedän tai ainakin uskoisin sen painon kuitenkin nousseen. Toivottavasti ei kuitenkaan kovin paljoa. Vauva on kuitenkin kasvanut juuri niin kuin pitää.

Muutokset vartalossa: Maha on kasvanut ainakin omasta mielestä hurjan paljon. Ja mä rakastan sitä! Tämä onkin yksi suurimmista eroista esikoisen odotukseen. Silloin kasvava jättimaha lähinnä ahdisti, nyt olen osannut nauttia siitäkin. Lisäksi mä olen muuttumassa kai jonkinlaiseksi eläimeksi, sillä navan ympärystölle on jostakin ilmestynyt siihen kuulumattomia rikollisen mustia ja pitkiä karvoja. Lisäksi koko vartaloa tuntuu peittävän vaalea untuvamainen karvoitus. No eipähän tarvitse pakkasella palella, kun on kasvanut tuollainen turkki!

Vaivat: VTI.. Juuri tänään aloitin taas uuden ab-kuurin. Rupeaa jo oikeasti ahdistamaan. Kotikonstit eivät ole auttaneet, mutta nyt on sentään saatu jo resepti estolääkitykseen. Peukut pystyssä nyt, että siitä olisi apua tähän vaivaan. Lisäksi nämä ah, niin ihanat liitoskivut! "AIH, sattuu" on aika yleinen lausahdus tänä päivänä. Rupeaa jo oikeasti pelottamaan se, että millaisetkohan oltavat mulla on sitten ihan loppumetreillä? Pääsenköhän mä esimerkiksi sängystä ylös enää ollenkaan, kun se on jo nyt kovin kivuliasta ja haastavaa?
Ja jotta ei menisi elämä liian helpoksi, niin sain riesakseni vielä päivittäisen nenäverenvuodon. Kyllä tämä raskaana oleminen on aikamoista!

Mielihalut: Valion kreikkalaiset jogurtit, ja niistä erityisesti se kookos. Ai että ai että, miten hyvää! Lisäksi Arlan appelsiini-jogurtti on aika bueno, ja se on raikasta! Raikasta tekee siis yhä edelleen mieli, mutta nyt olen onneksi löytänyt enemmänkin näitä raikkaita syötäviä tyydyttämään himoani. Appelsiinijogurtti, vesimelooni, hedelmäsalaatti sitruunamehulla ja jääkylmä vesi pakastetuilla mansikoilla, näin nyt muutama tämän hetkinen lemppari lueteltuna. Lisäksi aina välistä tulee tarve saada jotakin tiettyä, ja sitä on saatava just sillä sekunnilla, koska muuten tulee itku. Kuten tässä eräs päivä kävi niin tuon hedelmäsalaatin kanssa. Hahah!

Uni: Uni maistuu edelleen, mutta unet ovat nykyään aika usein eroottisia. Tai sitten Jeremias viettää yöt milloin kenenkin naisen kanssa, ja päättää jättää minut ja vauvan koska perhe-elämä ei sovikaan hänelle. Ollaan näistä yhdessä odotusryhmässä hieman keskusteltukin, enkä onneksi ole ainoa joka näkee vastaavanlaisia unia. Lisäksi olen nähnyt monet yöt unta, kuina näin raskaana ollessani olenkin päättänyt vetästä punaviinillä kännit, ja polttanut useamman askin tupakkaa. Hyi että, nämä unet ovatkin kaikista ahdistavimpia, sillä ne ovat myös olleet kaikista todentuntuisimpia. Aamulla on aina lievä ahdistus päällä, ja kestää hetken aikaa ennen kuin se menee ohi.

Muuta huomioitavaa: Minin potkut tuntuvat jo ihan selvästi, ja näkyvätkin. Tuleva isä ja isosiskokin pääsivät näistä pienistä potkuista nauttimaan ensimmäisen kerran raskausviikolla 19. Ja joka kerta kun mini aloittaa jumppaamisen, mä haltioidun ja uppoan siihen omaan pieneen vauvakuplaani. Voi tätä rakkauden määrää!

Odotan: No tällä hetkellä huomista päivää! Mutta siitä mä kerronkin sitten huomenna, viimeistään ylihuomenna että miksi. Mä tiedän, niin ärsyttävää!

Mieliala: Ailahtelevainen. Vähän hävettää myöntää, mutta päivittäin itkeminen on ihan normaalia. Saatan myös suhtautua joihinkin ihan turhiin asioihin turhaan dramaattisesti. Hormoonit... Mutta kyllä tämä tästä.

9. lokakuuta 2015

Tyttö vai poika?

Kukapa ei raskauden aikana puolisonsa kanssa leikittelisi ajatuksella vauvan sukupuolesta? Niinpä, varmasti ihan jokaiselle odottajalle tuttu juttu. Täälläkin on melkeinpä sieltä plussasta asti pohdittu, että saadaanko me pienen pieni prinsessa, vaiko pieni prinssi.
Aluksi minä toivoin poikaa, sitten tyttöä ja sitten taas poikaa. Melko lailla sieltä raskauden alusta asti, mä olen kuitenkin ajatellut vauvaa hyvin usein tyttönä, tosin huomaamatta ja ihan vahingossa. Sitten rupesinkin näkemään unia tyttövauvasta ja olin niin kauan jo ihan varma tytöstä, kunnes vauva muuttui unissani pieneksi pojaksi ja minulla meni pasmat ihan sekaisin.


Ja maanantainahan meillä oli vihdoinkin se rakenneultra. Ilmoitin kätilölle heti, että sen sukupuolen saa todellakin kertoa, jos mini suostuu sen paljastamaan. Ja meidän ultraaja oli ihana! Kun kaikki mitat ja muu oleellinen oli katsottu, palattiin me ihan viimeiseksi vielä sinne jalkojen väliin.. Ja aika vahva tyttölupaushan me saatiin! Barbie leikit siis jatkuu meidän taloudessa, ja minä pääsen taas sekoamaan pienten vaaleanpunaisten vauvanvaatteiden kanssa, vaikka lupasin kyllä Jeremiakselle että ostetaan me muutakin kuin vaaleanpunaista. Hah!
Muutenkin kaikki näytti olevan hyvin. Juuri niin kuin pitikin. Seuraavan kerran nähdäänkin meidän mini sitten kasvotusten helmikuussa, mikäli kaikki sujuu hyvin. Hurjan jännää! Se helmikuuhan on nimittäin jo aivan pian!

28. syyskuuta 2015

Ristiäisissä


Eilinen päivä sujui mukavasti ristiäisten merkeissä, kun pikkusiskoni nuorimmainen kastettiin ja nimi paljastettiin meille kaikille muillekin. Voileipäkakkua, sukulaisten näkemistä, ja tietysti älyttömän suloinen beibi, joka sai ihan mahtavan nimen. Paremmin ja rennommin ei meidän sunnuntai olisi voinutkaan mennä! Ainoa asia joka latisti hieman meikäläisen fiiliksiä, oli matkapahoinvointi. Enpä ole moisesta ennen tätä raskautta kärsinyt, ja toivottavasti ei pysyväksi vaivaksi jääkään.
Kuvia minulla ei valitettavasti paljoa ole, tai löytyyhän niitä, mutta en halua julkaista kuvia missä esiintyy sukulaisiani, ja varsinkaan ilman kuvissa esiintyvien lupaa. Siskolta heltyi kuitenkin lupa itse juhlakalun kuvan julkaisuun, ja katsokaa nyt oikeasti miten pieni ja söpö toinen voikaan olla! Mä olen jo toistamiseen ihan myyty, mun siskon pojat on niin suloisia ja hurmaavia tapauksia. (Tähän se sydänsilmä-hymiö)

Väkisinkin sitä muuten rupesi kahvipöydän ääressä kakkua syödessä miettimään meidän beibin tulevia ristiäisiä. Vaikka niihin pirskeisiin on vielä runsaasti aikaa, olen mä jo suunnitteluvaiheessa aika hyvällä mallilla. Kun vaan saataisiin tietää viikon päästä rakenneultrassa meidän minin sukupuoli, niin voisi ruveta miettimään servettien väriä, ja ehkä suunnitella jo vähän kutsukorttejakin? Mieli kyllä saattaa tässä matkan varrella vielä muuttua useamman kerran, ihan kaiken suhteen mikä ristiäisiin liittyy. Paitsi se, että meidänkin juhlissa on voileipäkakkua, ja sitä on muuten sitten paljon!

25. syyskuuta 2015

Hyvästit

Mun on pitänyt jo pitkin viikkoa tulla postailemaan meidän viime viikkoisesta Pohjanmaan reissusta, mutta väsymys on vienyt taas voiton. Siitä syytän osittain juurikin tuota reissua, ja samaan hengenvetoon totean myös sen, ettei minusta kyllä ole näin raskaana ollessa kovin pitkien matkojen reissaajaksi. Viime viikko oli muutenkin yhtä tunteiden vuoristorataa, ja kova koti-ikävä ei yhtään helpottanut oloa. Tuli kuitenkin sanottua hyvästit yhdelle merkittävälle paikalle, joten en myöskään kadu sitä, että lähdettiin tälle reissulle vielä sen viimeisen kerran.


Lapsuudessani me vietettiin lähes joka kesä Pohjanmaalla Oravaisissa, mummon ja hänen miehensä mökillä. Perinnemökillä, jota tämä meidän Veevimme (mummon mies) on nuorena miehenä ollut rakentamassa. Perinnemökillä tarkoitan tosissani ihan perinteistä mökkiä, ei juoksevaa vettä, eikä sähköä (paitsi tänä päivänä siellä oli jo kyllä aurinkopaneeli). Näistä syistä se mökillä käyminen taisikin sitten siinä pahimmassa murrosiässä jäädä kokonaan, ja nyt aikuisiällä ei ole muka kerinnyt tai voinut/jaksanut syystä tai toisesta lähteä. Paitsi nyt. Nyt oli pakko.
Mökki nimittäin laitettiin myyntiin, kun ei meidän vanhukset enää jaksaneet samalla tavalla paikkaa hoitaa kuin ennen. Ja ymmärtäähän sen. Matkakaan kun ei ole kovin lyhyt ja ihan hetkessä taitu.
Mökki menikin kaupaksi nopeammin kuin ajateltiin, ja tuli niin sanotusti viimeinen mahdollisuus lähteä näyttämään paikkaa myös Sofialle, ja samalla sanoa itse hyvästit. Siihen mahdollisuudeen tartuttiin, ja tiistaina aikaisin aamusta me lähdettiin siskon kanssa ajamaan kohti Pohjanmaata.


Perille päästessä, siellä merenrannalla odotti se sama pieni punainen hirsimökki savupiippu iloisesti tupruten, niin kuin joskus aikoinaan. Mökki oli tosin surkeammassa kunnossa, ja muutenkin paikka oli päässyt vähän villiintymään, mutta edelleen se oli se sama vanha ja rakas mökki. Mieleen suorastaan tulvi paljon muistoja lapsuudesta, ja Sofiasta olikin kiva kuulla mitä kaikkia kolttosia äiti ja täti olivat hänen ikäisenä mummon ja Veevin päiden menoksi keksineet. Ja niitä tarinoitahan riitti kerrottavaksi! Muutenkin neiti nautti mökillä olemisesta, ja mua harmittaa niin paljon ettei lähdetty jo aikaisemmin siellä käymään. Onneksi päästiin edes tämän kerran.


Nukuttiin mökillä yksi (todella pitkä) yö, ja aamulla autettiin pakkaamisessa, sekä mökin tyhjentämisessä. Sitten sitä jo käveltiin viimeisen kerran rantaan, ja viimeisen kerran kiivettiin kiven päälle jossa lapsena leikin prinsessaa mummon pitsiverhot ympärilleni hameeksi kiedottuina.
Vietettiin vielä Vaasassa hotellissa yksi yö, ja seuraavana päivänä kauppakirjojen allekirjoituksien jälkeen lähdettiin koko porukka ajelemaan takaisin koteja päin. Me matkustettiin pitkän automatkan jälkeen vielä Lahdesta bussilla kotiin, ja miten ihanalta oikeasti tuntui reippaasti puolen yön jälkeen kaatua omaan sänkyyn ja nukahtaa. Kuten sanottu, reissuun lähteminen ei kaduta, mutta mä taidan vaan oikeasti olla aikamoinen kotirotta.

10. syyskuuta 2015

(Äitiys)vaatekriisi!

Esikoista odottaessa, kasvava jättimaha tuotti minulle paljon päänvaivaa pukeutumisen suhteen. En kokenut oloani muutenkaan kovin kauniiksi raskausaikana, ja kovalla vauhdilla kasvava maha ei asiaa edesauttanut. Pidin omia vaatteitani mahdollisimman pitkään, sillä en halunnut hyväksyä sitä seikkaa, että olisin tarvinut suurempia vaatekokoja. Kun mukavuudenhalu vei lopulta voiton, käytin melkeinpä ainoastaan vain isoja ja rumia huppareita, mahdollisimman löysiä t-paitoja, sekä collegehousuja. Tästä syystä minusta on hyvin vähän kuviakin tuon 9 kuukauden ajalta, ja näin jälkikäteen se harmittaa todella paljon. Onneksi sentään kuvasin edes pelkkää mahaani, mutta silti.
Varsinaiset äitiysvaatteeni oli laskettavissa yhden käden sormin. Sen kerran kun ajattelin ostaa itselleni äitiyshousut, tuli housuja sovittaessa vain entistä turhautuneempi olo. Ne eivät istuneet laisinkaan, ja päätin jättää homman siihen. En lähtenyt enää edes sovittelemaan muiden merkkien housuja, vaan pysyin niissä miesten collareissa. Pukeutumiseni ei olisi voinut mielestäni olla yhtään sen tylsempää. Olisinpa käyttänyt edes legginsejä.

kuva lainattu täältä klik

Tällä kertaa olen päättänyt toisin. Haluan nauttia tästä raskaudesta mahdollisimman laajasti. Haluan myös tuntea oloni kauniiksi, enkä halua peitellä vartaloani. Liian isot paidat ja collegehousut saavat siis pysyä poissa, ja omat vaatteet jemmataan vaatekaapin nurkkaan. Tietysti vaatteiden mukavuus on minulle se tärkein seikka, mutta samalla ne voivat myös näyttää kivoilta. Ja tästä syystä mä nyt kaipaisin vähän apuja, nimittäin mitä tulee äitiysvaatteisiin, olen minä astumassa itselleni täysin vieraaseen maailmaan. Siksi kuulisin enemmän kuin mielelläni vinkkejä ja kokemuksia raskauden ajan pukeutumisesta ja vaatteista, sekä muiden omakohtaisia kokemuksia.

Miten äitiysvaatteet vastaavat kooltaan tavallisia vaatteita? Mitä housuja itse suosittelet? Vai pitäisikö mieluummin ostaa legginsejä? Minkä merkin äitiysvaatteet olet kokenut parhaimmaksi hinta-laatu suhteeltaan? Pärjäänkö omilla paidoilla, vai kannattaako panostaa myös äitiyspaitoihin? Entä kannattaako ostaa jo suoraan sellaisia yläosia, jotka soveltuvat myös imettämiseen? Entäpä talvivaatteet, mistä löytyy paras toppatakki kasvavalle masulle? Saa myös laittaa linkkejä erilaisiin nettikauppoihin, joista löytyy teidän mielestänne kivoja vaatteita odottavalle äidille.

8. syyskuuta 2015

Raskausviikko 16+4

Kun pahoinvointi on viimeinkin ruvennut hellittämään niin, että sitä voisi saada elämästään taas jotakin irti, iski tämä hemmetin syysflunssa myös minuun. Tai ainakin tämä päivä alkoi tukkoisuudella ja fiiliksellä kaktuksesta nielussa, eikä se kyllä ole tässä päivän mittaa yhtään helpottanut. Suunnitelmissa on siis lisää lepoa.

Tarkoitukseni ei ollut venyttää tätä postausten väliä jälleen näin pitkäksi, mutta raskaus on saanut mun sisäisen kellon heittämään kuperkeikkaa. Jos ennen olin iltavirkku, ja aamuisin sängystä ylös nouseminen oli vaikeaa, niin nykyään se olen minä joka nousee aamuisin ensimmäisenä ylös, ja jo Pikku Kakkosen aikoihin rupeaa laskemaan minuutteja iltatoimien alkamiseen, että pääsisi jo nukkumaan. Ei muuten auta, vaikka päivällä nukkuisi päiväunetkin. Ja kun energiaa ei enää riitäkkään iltamyöhään asti, vaatii tämä hieman totuttelua. Se on nimittäin se ilta jolloin olisi aikaa omille jutuille, joten tällä hetkellä omat jutut mukaan lukien bloggaaminen, on olleet ihan nollassa. Toivottavasti tämä olisi kuitenkin vain ohimenevää kovan iltaväsymyksen suhteen, sillä päivät tuntuu tällä hetkellä ärsyttävän lyhyiltä ja sitä haluaisi pakollisten menojen, sekä kotitöiden lisäksi tehdä myös paljon kaikkea muutakin.

Se kuitenkin siitä liirumlaarumista tällä erää, ja mennään suoraan asiaan! Hyvinkin monissa blogeissa joissa puheenaiheena on myös raskaus, on tullut tutuksi erilaiset viikko-, sekä kuukausikatsaukset raskauden etenemisestä. Ehkä ihan viikko tasolla energia ja mielenkiinto ei minulla riitä, mutta näin kuukauden välein pyrin kirjoittamaan ajatuksia ja tunteitani ylös. Lähinnä itselleni muistoksi, mutta jos näistä postauksista jollekin on myös iloa, niin sehän on vain yhtä isoa plussaa.


Kuinka pitkällä: 16+4

Paino: +900g lähtöpainoon tällä hetkellä. Välissä se jo putosikin, kiitos pahoinvoinnin ja oksentelun. Oon tyytyväinen, sillä tavoitteena onkin tämän raskauden suhteen, että painon nousun kanssa saataisiin sellainen plus miinus nolla tilanne. Eli vauva kasvaisi, mutta oma paino ei niinkään nousisi ylipainon takia.

Muutokset vartalossa: Vatsa on ruvennut elintasomahan sijasta muistuttamaan jo kasvavaa vauvamahaa, jes! Omat housut eivät mene enää ollenkaan kiinni, ja tuntuvat puristavan ihan joka suunnasta. Vatsan lisäksi myös rinnat ovat kasvaneet, ainakin puolella kuppikokoa.

Vaivat: Heti ensimmäisenä tulee mieleen liitoskivut, jotka hankaloittavat elämää. Jos en liiku laisinkaan, on paikat todella kipeät, mutta kipeytyvät entisestään jos kävelen liian pitkiä matkoja. Yritettävä siis liikkua sopivissa määrin joka päivä. Pahoinvointi on onneksi ruvennut helpottamaan, mutta edelleen etoo, varsinkin heti silloin kun unohdan syödä säännöllisin väliajoin. Vahvistunut hajuaisti on edelleen kurja asia, ja kaikki vain haisee.. Meh.

Mielihalut: Alusta saakka on tehnyt mieli jotakin raikasta. Jotakin raikasta tekee edelleen mieli, mutta vieläkään en ole ihan varma, että mitä se oikein on. Ainakin tomaatit maistuvat, ja niitä menee monta kiloa viikossa.

Uni: Levotonta. Uni kyllä tulee ja maistuu, mutta varsinkin öisin unet on ihan sekopäisiä. Painajaisiakin olen nähnyt usein, eikä ole yhtään tavanomaista, että herään keskellä yötä otsa hiestä märkänä. Toivottavasti tämä menisi pian ohitse, ja yöt sujuisivat levollisimmin mielin.

Muuta huomioitavaa: Liikkeet ovat vahvistuneet. Edelleen ne tuntuvat pieneltä kuplinnalta ja kevyiltä tönäsyiltä, mutta ne tuntuvat jo huomattavasti voimakkaammin. Näitä ensimmäisiä liikkeitä on tuntunut rv 14+1 asti.

Hermostuttaa: Huominen labrassa käynti. PLV-näytteen anto, sillä taas on aihetta VTI epäilylle.

Odotan: Rakenneultraa ja sitä, että liikkeen rupeaisivat tuntumaan entistä selvemmin.

Mieliala: Itkuinen. Erittäin ailahtelevainen. Poikaystävä kutsuukin minua usein pregnanzillaksi.

12. elokuuta 2015

Alkuraskaus

Ensinäkin, iso kiitos kaikille teille jotka kommentoitte edelliseen postaukseen, sekä iso kiitos myös kaikille teille jotka onnittelitte instagramin, sekä facebookin puolella. Eilen oli muutenkin tunteet pinnassa ultran jälkeen, ja sitä herkistyi vielä enemmän kun huomasi miten moni muu tästä raskaudesta oikeasti iloitsee meidän kanssa.

Tänään raskausviikkoja on kertynyt 12+5, joten odotusta on vielä reippaasti jäljellä. Näihin alkumetreille mahtuu kuitenkin jo vaikka ja mitä, sekä monen moista ajatusta ja erilaisia tunteita. Jo aivan alusta olen näitä kaikkia edellä mainittuja asioita kirjoittanut itselleni ylös kalenteriin sekä puhelimen muistiinpanoihin, ja nyt kasasin niitä tähän postaukseen. Mitä kaikkea tähän matkanvarrelle siis jo mahtuu ja milloin siihen testiin piirtyi yhden viivan sijasta kaksi?

Sunnuntai 7.6.2015
Kp 24/28-30. Olin saanut ovulaatiotestejä tilatessani kaupanpäällisiksi muutaman raskaustestin. Sen kummempia ajattelematta teen yhden. Hetkinen?! Näkyykö tuossa toisen viivan kohdalla jotakin? En usko, sillä oletetusta ovulaatiostakin on kulunut kuitenkin vain viikko. Toive mahdollisesta raskaudesta herää kuitenkin jälleen.

Maanantai 8.6.2015
Marssin heti aamusta apteekkiin ja ostin muutaman kappaleen testejä. Lisäksi hain marketista pregcheckin liuskatestejä pari pakettia. Apteekin testeissä en näe mitään, pregcheckin testeissä kuvittelen näkeväni jotakin. Jotakin näkyy myös kuvien kautta. Jaan muutaman kuvan anonyymisti countdowntopregnancy -sivuille.. Plussa nega plussa nega nega viivanpaikka nega.. Valtaosa on sitä mieltä, että testi on negatiivinen. Vähän surettaa ja rupean kallistumaan siihen, että viivanpaikkoja ne vain ovat.


Tiistai 9.6.2015
Uni ei meinaa tulla ja pyörin sängyssä vielä yhden aikaa yöllä hereillä. Vessahätä iskee ja koska rinnat kipeytyivät iltaa kohden todella voimakkaasti, teen huvikseni yhden testin. Mitä hemmettiä? Nyt siinä ihan varmasti näkyy muutakin kuin viivan paikka! Ihan varmasti on kaksi viivaa, kun näkyy niin selvästi makuuhuoneen hämärässä valaistuksessakin. Kuvassakin viiva näyttää selkeältä. Laitan poikaystävälle kuvaviestin kysymysmerkkien saattelemana hänen ollessaan töissä. Saan takaisin vastauksen "kyl siin kait on".

Aamulla käyn ostamassa lisää raskaustestejä. Toivottavasti kukaan ei tajua, että ostin niitä eilenkin aika monta.. Edelleen apteekin testit näyttävät omaan silmään negatiivista. Voi surku, ajatukset kemiallisesta raskaudesta hiipivät takaraivoon. Yritän olla ajattelematta asiaa.


Keskiviikko 10.6.2015
Aamulla päätän tehdä vielä yhden testin. Siihen piirtyy aivan selvästi kaksi viivaa! Haamuviiva se on edelleen, mutta erottuu jo niin selvästi ettei epäilyksille jää enää tilaa. JEE!!! Tekisi mieli vain tanssia ja hyppiä tasajalkaa. Haluan kuitenkin varmistaa asian vielä verikokeiden kautta, ja samalla voisi antaa pissanäytteen ettei vaan olisi pissatulehdusta. Kerron asiasta varovasti jo mummolle ja pikkusiskolleni. Päätän myös varata jo ajan varhaisultraan.


Perjantai 12.6.2015
Lääkäri soitti tänään. Hcg 19, ja sen määrä vastaa oletettuja viikkoja. Lääkäri kysyy mitä mä aijon tehdä, ja oliko raskaus toivottu. Nielesken kyyneliä ja vastaan, erittäin toivottu ja odotettu. Lääkäri onnittelee. Onneksi otettiin myös pissanäyte, sillä vti:han sieltä taas löytyi. Tälläkin kertaa suht oireeton. Jo kolmas kerta alle vuoden sisään. Noh, ei muuta kuin apteekkiin hakemaan lääkitystä. Iso kivi vierähti nyt kyllä sydämeltä. Sitten yritetäänkin rentoutua ja odottaa maltillisesti varhaisultraa.

Torstai 18.6.2015
Välistä on ollut pientä menkkamaista jomotusta vatsan seudulla. Nyt useamman päivän selkäkipuja jotka ovat vain pahentuneet. Tänään todella voimakkaasti iltaa kohden, eikä särkylääkkeistäkään ole enää apua. Ei auta muu kuin lähteä päivystykseen vaivojeni kanssa itkemään.

Tiistai 23.6.2015
Selkäkipu ja vatsan jomotus on poissa. Kotitesti paljasti bakteerivaginoosin sekä hiivan, jotka muuten ovat olleet oireettomia tuota polttavaa kipua lukuunottamatta. Lääkkeet saatu ja fiilis on parempi. Tänään on rv 5+4 ja vielä pitäisi malttaa odottaa 9 päivää varhaisultraan. Mä olen niin huono pitämään salaisuuksia, ja tästäkin raskaudesta on jo kerrottu taas useammalle läheiselle ihmiselle. Eilen viimeksi poikaystävän äidille. Ps. Terve taas pahoinvointi.

Tiistai 30.6.2015
Kahvi ei enää pysy sisällä ollenkaan, ja kahvin haju saa mut heti yökkimään. Ollaan siirrytty siis tee-linjalle. Aamut on ihan kamalia ja vessanpönttöä onkin halailtu aika ahkeraan. Oikein mikään ruoka ei tunnu maistuvan. Väsymys on myös aivan järkyttävä, enkä saa oikein mitään aikaiseksi. Voisin helposti nukkua ympäri vuorokauden, mutta 6-vuotias esikoinen ei ole asiasta samaa mieltä. Enää kaksi yötä va-ultraan! Varasin jo ensimmäisen neuvola-ajan. Onko tää kaikki oikeasti ihan totta? Vaikka olenkin raskaudesta iloinen, niin edellinen keskenmeno kummittelee koko ajan takaraivossa.


Torstai 2.7.2015
Ultrasta jäi kamalan sekavat fiilikset. Lääkäri oli jotenkin... No en oikein osaa sanoa, mutta tärkeintähän on se, että kyllä sieltä kohdusta löytyi pieni chilipähkinän näköinen ihmisen alku jonka sydän sykki niin vimmatusti, että meinasin kuolla just siihen paikkaan ylisuureen onnen tunteeseen. Pari helpotuksen kyyneltä mä taisin salaa tihrustaa. Nyt kun kaikki menisi vaan hyvin...
Vaikka ultran jälkeen huokaisinkin helpotuksesta, palaa se ikävä tunne ja pelko keskenmenosta jälleen. Vielä ollaan kuitenkin hyvin hyvin alussa tämän raskauden kanssa.

Perjantai 10.7.2015
Rv 8+0 ja ensimmäinen neuvola! Me mentiin koko perheen voimin paikalle, ja vaikka ensimmäinen neuvola onkin aina lähinnä sitä tietojen täyttämistä, oltiin me hirmu innoissamme. Nyt on lähetteet labraan, sekä sairaalalle np-ultraan. Tuskin maltan odottaa!


Keskiviikkoa 15.7.2015
Muutamaan päivään ei ole oikein mikään pysynyt sisällä, sitten ei enää edes vesi. Soitan oman terveyskeskuksen päivystykseen josta kehoittavat lähtemään heti sairaalan akuuttiin, että voidaan mitata arvoja, sekä laittaa minut tiputukseen. Sinne siis lähdin, ja matka tuntui ikuisuudelta. En onneksi ollut päässyt mitenkään pahasti kuivumaan ja kaikki arvot olivat aikalailla ok. Mä olin kuitenkin niin voipunut, että ottivat minut hetkeksi lepäämään ja sain iv:nä nestettä sekä lääkettä pahoinvointiin. Resepti kourassa pääsin onneksi kuitenkin kotiin nukkumaan.

Tiistai 28.7.2015
Ensimmäinen neuvolalääkäri! Kaikki ok, ja pääsin kuulemaan pikkuisen sydänäänet. Musiikkia mun korvilleni, voi kun pian saataisiin kotidopplerillakin kuuluviin, niin pääsisi isäkin, sekä tuleva siskokin kuulemaan. Miten täynnä rakkautta mä olenkaan juuri nyt! Hieman tätä onnen tunnetta kyllä häiritsee jatkuvat kivut nivusten seudulla. Onneksi tiedän sen olevan normaalia, vaikka ikävältä se tuntuu. Kyllä tämä kaikki on sen arvoista, kun sitten viimeinkin saa pienen vauvan syliin pusuteltavaksi & nuuhkittavaksi.

Lauantai 8.8.2015
Hieman vajaa viikko sitten olin 90% varma, että sain sydänäänet dopplerilla kuuluviin, mutta vain hyvin pieneksi hetkeksi. Tänään jumpsutus kuului kuitenkin todella selkeästi, ja sain jopa äänitettyä pienen pätkän, että pääsee tuleva isosisko ja isäkin kuuntelemaan. Ihanaa! Rv 12+1, sydän ainakin lyö ja maaginen 12 viikon rajapyykki on ylitetty. Olo rupeaa olemaan jo hieman luottavaisempi.


Tiistai 11.8.2015
Vihdoin ja viimein np-ultra! Odottavan aika on pitkä, ja odottavan odottavan aika vasta pitkä onkin! Heheh. Meidän aika oli melkeinpä puoli tuntia myöhässä, joka lisäsi jännityksen määrää. Jossakin vaiheessa olin jo ihan varma pyörtyväni jännityksestä, mutta se ajatus katosi nopeasti kun meidät kutsuttiinkin jo sisään. Kätilö oli todella mukava ja kaikki tuntui niin uudelta, kun käytännöt olivat hieman muuttuneet 7 vuoden aikana.
Alkuun pikkuinen jumppasi kovin ahkerasti, venytteli hieman ja kävikin sen jälkeen nukkumaan. Hän ei olisi millään halunnut kääntyä ja näyttää meille sivuprofiiliaan, ja jouduttiinkin pitämään välissä pientä taukoa, että minä sain hyppiä tasajalkaa ja haarahyppyjä siinä toivossa, että pikkuinen suostuisi vähän kääntymään. Lopulta kuitenkin saatiin myös niskapoimun turvoitus mitattua. Sikiöseulonnan tulos oli negatiivinen ja kaikki näytti muutenkin hyvältä. Eikä yhtään haitannut, että koko homma kesti melkeinpä 40 minuuttia, kun koko ultrauksen ajan saatiin lumoutuneena katsella seinällä olevalta ruudulta meidän pienen pientä rakkautta. Tästä on nyt hyvä jatkaa.

11. elokuuta 2015

Kahvi oksettaa & rintoja aristaa

Blogin Facebook-sivujen puolella jo harmittelinkin sitä, kuinka edellisessä postauksessa mainitsin miten postauksia on luonnoksissa jonoksi asti tuloillaan, ja kuinka mun oli tarkoitus herätellä tämä blogi taas eloon. Mutta tässä tuli pari muuttujaa, tai oikeastaan yksi muuttuja, ja koko kesä meni ihan toisella tavalla kuin suunniteltiin. Festarit jäi väliin kokonaan, eikä oikein muutenkaan tehty mitään reissuja. Mä en vain väsymykseltäni ole jaksanut tehdä yhtikäs mitään.

Instagramin puolella seuraavat jo sen tietääkin, mutta onhan tämä uutinen nyt julkaistava myös blogin puolella, sillä tämä tulee kyllä vaikuttamaan kovasti myös blogin sisältöön.. Meille tulee siis viimeinkin vauva! Mä olen niin onnellinen, että sanoja ei löydy. Enkä ole ainoa, tuleva isä on myös innoissaan, tulevasta isosiskosta puhumattakaan! Ette arvaakaan miten vaikeaa on ollut pitää tämä vielä niin pieni, mutta silti niin suuri rakkaus tähän asti salaisuutena. Nyt kuitenkin uskaltaa jo puhua, sekä ennen kaikkea myös iloita.


Ja mitä omaan oloon tulee, niin väsymykselle ei vieläkään näy loppua, vaikka toki se on jo hieman helpottanut. Närästys on erittäin vahvasti läsnä lähes joka päivä, ja hirveän tarkasti saa syödessään miettiä, että mikä sitä pahentaa ja mikä ei. Rinnat ja erityisesti nännit ovat olleet mega-super kipeät ja arat. Kaikki haisee pahalle ja vessanpönttöä halattiin yhteen vaiheeseen aika ahkeraan. Niin ahkeraan, että on käyty päivystyksessäkin tippaletkun jatkeena. Onneksi raju pahoinvointi ei enää vaivaa jatkuvasti, vaikka etova olo on edelleen noin 80% prosenttia ajasta läsnä.
Lisäksi iho kukkii ja hiukset rasvoittuu ennätys vauhtia. Turvottaa niin, että housunnappia on turha edes yrittää laittaa kiinni, ja ilmavaivoista sekä ummetuksesta en tohdi edes puhua. Jep jep, you name it, tuntuu siltä, että kaikki mahdolliset raskausoireet on jo käyty läpi, tai niitä löytyy edelleen! Onneksi, tämä kaikki on kuitenkin sen arvoista.

11. kesäkuuta 2015

Kesä on täällä!

On se, vaikka kylmä viima saa vielä pukemaan neuletakin päälle ulos mentäessä. Vaan eipä nuo tuulenpuuskat nyt niin kamalia ole, ja olenkin keskittynyt iloitsemaan siitä, että luonto on ihanan vehreä ja saadaan jälleen nauttia aurinkoisista päivistä. Valittajat muuttakaa vaikka Espanjaan!


Mitä tältä alkaneelta kesältä voidaan odottaa? Näin ensi sijaisesti mun olisi ainakin tarkoitus saada kaikki rästiläksyt tehtyä juhannukseen mennessä, jotta voisin sitten syksyllä jatkaa opintojani koulunpenkillä. Vähän meinaa deadline tulla liian nopeasti vastaan, mutta parhaani yritän ja hiki hatussa on aherrettu menemään. Siinä yksi syy viime aikaiseen hiljaisuuteen blogin puolella, läppäri kun on auennut vain läksyjen tekemistä varten. Mä olen päättänyt, että vuoden loppuun mennessä tämä koulu on mun osaltani taputeltu, jonka jälkeen voidaankin sitten huokaista syvään ja ruveta miettimään tulevaisuutta.

Hirveästi me ei olla tehty kesän varalle suunnitelmia, sillä Jeremiaksen kesälomakin on vielä tänä vuonna kamalan lyhyt. Ainoa reissu mikä on oikeastaan lyöty lukkoon, on Ruisrock! Mä olen tästä enemmän kuin innoissani, sillä festarit on parina edeltävänä kesänä jääneet multa kokonaan väliin. Puhetta on kuitenkin ollut myös muutamasta Helsingin reissusta, Lintsillä käymisestä ja mun sukulaisteni tapaamisesta. Toivottavasti päästään myös mökille rentoutumaan, ja saataisiin reissattua enemmänkin. Mä haluaisin tänä kesänä käydä moikkaamassa mahdollisimman paljon myös kauempana asuvia ystäviä. Saa nähdä, miten aikataulut järkkääntyy! Mitään stressiä ei kuitenkaan oteta, ja ennen kaikkea toivonkin, että tästä kesästä tulisi rento. Paljon rakkautta, onnea ja iloa kiitos.

Ainakin mun osaltani kesä tulee olemaan jokseenkin rento, sillä en hakenut itselleni kesätöitä. Päätin, että keskityn nyt ensisijaisesti tuohon opiskeluun, sillä töitä mä kerkeän sitten tekemään eläkeikään asti. Lisäksi tämä on viimeinen kesä ennen kuin Sofia aloittaa koulutaipaleensa siirtyessään syksyllä eskariin, ja siitä syystä mä tahdon nauttia tästä kesästä Sofian kanssa. Viime kesältä ei nimittäin jäänyt kovin paljon muuta mieleen kuin työkuviot, joten tämä tulee olemaan virkistävää vaihtelua viime vuodelle. Ja on mulla onneksi muutamia satunnaisia vuorojakin tiedossa, ettei pääse työnteko ihan kokonaan unohtumaan.


Muutenkin tänne suunnille kuuluu just nyt todella hyvää. Enemmän kuulumisia luvassa kuitenkin vähän myöhemmin. Postauksia on muutenkin tällä hetkellä jonoksi asti luonnoksissa tuloillaan, saadaan siis tähän blogiinkin jälleen vähän enemmän eloa.

Ihanaa alkavaa viikonloppua kaikille. 

18. toukokuuta 2015

Korvakorut 6-vuotiaalle

Olin 6-vuotias kun äidiltäni herusi lupa korvien rei'itykseen. Muistan edelleen hämärästi sen päivän, kun astuttiin äitini kanssa kultaliikkeeseen, ja miten minua samaan aikaan hieman pelotti ja jännitti, mutta olin kuitenkin niin innoissani! Rei'ittäminen itsessään ei ollut kamalaa, vaan se ääni oli paljon pahempi. Se vähän säikäytti, mutta kipeää se ei tehnyt. Ikävemmältä tuntui rei'ityksen jälkeinen kuumottelu, joka onneksi meni nopeasti ohitse. Eikä sekään tuntunut niin kamalalta, kun katselin peilistä ensimmäisiä korvakorujani, joissa oli kirkkaan siniset kivet.



Sofia sai reilu viikko sitten korvakorut kummitädiltään syntymäpäivälahjaksi.
Jännitys oli melkein käsinkosketeltavaa, mutta neiti pysyi kiltisti ja rauhallisena - oikeastaan melkeinpä liimattuna paikallaan. Itkuhan siinä pääsi heti ensimmäisen reiän jälkeen, ja toisenkin, mutta neiti oli oikein reipas ja liikkeestä poistuttiin jo rauhallisena, joskin hieman vakavana. Kotiin palatessa niitä jo ihailtiin peilistä useampaan otteeseen, eikä rei'itys kuulema sattunutkaan niin paljoa.

Muutama ihminen suhtautui kovin negatiivisesti tähän korvakorujen ottamiseen. Se saikin minut pohtimaan, että mikä sitten on se oikea ikä laitattaa lapselle korvikset?
Alle 6-vuotiaalle en itse korvakoruja laitattaisi. En tietenkään tuomitse, mutta en myöskään ymmärrä kovin pienten lasten korvien rei'itystä. Kun korvakoruja ollaan laittamassa pienelle vauvalle, ei siinä ole kyse lapsen haluamisesta vaan vanhemman. Se on mielestäni väärin. Yksi vanhempien tehtävästä on turvata pienen lapsen koskemattomuus koko omaan kehoonsa, ja hyvin pienten lasten korvien rei'itys mielestäni loukkaa lapsen koskemattomuutta ja oikeutta määrätä itse omasta kehostaan. Omasta mielestäni lapsi on siinä vaiheessa valmis, kun hän itse osaa korvakoruja haluta, sekä tietysti tiedostaa ja ymmärtää mistä on kyse. Lapsen pitäisi mielestäni myös ymmärtää vastuu reikien hoitamisesta.

Sofia oli haaveillut korvakoruista jo pidemmän tovin, eikä kyse ollut mistään hetkellisestä mielijohteesta. Meillä reikiä on myöskin hoidettu yhdessä, ja Sofia on suhtautunut niiden hoitamiseen vakavasti niin kuin kuuluukin. Hyvä niin, sillä lävistys kuin lävistys, niiden ottamisessa on kuitenkin aina omat riskinsä.

Minkä ikäisenä sinä olet saanut korvakorut, ja mikä on sinun mielestäsi sopiva ikä laittaa korvikset?

8. toukokuuta 2015

Sofia 6v

Niin se aika rientää, sillä mun pieni ruttunaamainen vauvani täytti jo 6 vuotta huhtikuun loppupuolella. Remontin takia juhlittiin syntymäpäivää hieman viiveellä vasta viime viikonloppuna, mutta eipä tarvinut järjestellä erikseen mitään vappumeininkejä. Lauantaina meillä oli tupa täynnä sukulaisia, ja sunnuntaina saapuivat sitten kaverit. Menoa ja meininkiä riitti siis koko viikonlopuksi.


Tänä vuonna teemana oli Frozen. Se on Sofian yksi lempielokuvista ja täytyy myöntää, että äitikin taitaa siitä vähän tykätä. Jos muiden perheissä vanhemmilla hajoaa korvat lasten hoilottaessa jatkuvasti "let it go let it goo", niin meillä se on Sofia, joka ei jaksa enää kuunnella äidin laulamista vaan pakenee paikalta peitellen korviaan.


Mummo oli ostanut Sofialle ihanan Elsa mekon, ja sitä ihasteltiin jo monta viikkoa ennen juhlia. Mekon edessä oli vilkkuvat valot, jotka valitettavasti lakkasi toimimasta ennen juhlia vaikka yritettiin vaihtaa patterikin. Lisäksi tuossa rinnan päällä roikkuu koru, jota painaessa ilmoille kajahtaa juurikin tuo let it go let it gooo! Lisäksi Sofian isän tyttöystävä teki Sofialle ihanan prinsessakampauksen, ja sitten neiti olikin jo valmis juhlimaan.


Lauantaina me tarjoiltiin hieman karkkia, marenkia ja kaupan keksejä. Prinsessa keksejä oli pakko olla. Lisäksi Sofia halusi korvapuusteja, ja niitähän me sitten leivottiin useampi pellillinen juhlia edeltävänä päivän yhdessä. Onneksi niitä säästyi meidän pakkaseenkin! Jeremias auttoi mua leipomisissa ja teki suloisia suklaisia minimuffinseja. Luotin kuitenkin ehkä liikaa Jeremiaksen leipomis taitoihin, sillä murotaikinasta tehdyt lumihiutaleen muotoiset keksit unohtui vahingossa uuniin. Pärjättiin kuitenkin ilman niitä.
Suolaiseksi tarjoiltavaksi meillä oli täytettyjä croissanteja, sekä itse tehtyjä vuohenjuustopiirakoita jotka ulkonäöstään huolimatta ovat mielettömän hyviä. Niitä me tehdään aina joka juhliin, ja ne loppuu joka kerta kesken. Lisäksi meillä oli erillisellä pöydällä tarjoiltavana täysin maidottomia ja gluteenittomia leipiä, kääretorttu ajamassa kakun virkaa, sekä muita pieniä herkkuja.

Ja sitten oli tietenkin se täytekakku..


Kakusta ei tullut sellainen kuin alunperin päässäni olin valmiiksi visioinut. Leivoin kakun edellisenä yönä, ja toivoin vain, että se onnistuisi edes joten kuten. Se kelpasi päivänsankarille joka oli tietenkin pääasia, ja loppupeleissä mäkin olin ihan tyytyväinen. Täytteenä oli neidin toiveesta mansikkaa ja vaniljaa. Pohja oli perus sokerikakkupohja joka värjättiin lilaksi. Päällinen sekä lumihiutaleet kaulintamassasta, ja tuon Elsan jäälinnan tein sulattamalla isomaltoosia mikrossa. Sulatin sitä kolmessa eri erässä, jotta sain tehtyä kirkasta jäätä, sekä kahta eri sävyistä sinistä värjäämällä maltoosia pastaväreillä. Yhden kulhon onnistuin siinä hajoittamaan, sekä polttamaan sormenpääni, mutta muuten ensikosketus isomaltoosin kanssa sujui ongelmitta.


Sunnuntailta mulla ei valitettavasti ole lainkaan kuvia, sillä meillä oli täysi työ pitää kaikkia lapsia silmällä, sekä varjella hieman pelokasta kissaa. Sunnuntaina meillä oli kuitenkin tarjoiltavana perus sipsien, keksien ja karkkien lisäksi coctailtikkuja joissa oli nakkia, juustoa sekä viinirypäleitä. Tehtiin myös voileipägrillissä kinkku-juusto toasteja, ja sipsien lisäksi meillä oli dippailtavana kurkku- ja porkkanatikkuja. Lauantailta jäi tarjoiltavaksi minimuffinseja, ja niiden lisäksi me tehtiin ruusukakkuja, joihin poimin idean Aijan blogista. Aijan versiot olivat niin hyvän näköisiä, että oli pakko tehdä niitä itsekin. Ja suosittelen, ne nimittäin ovat myös herkullisia suloisen ulkonäkönsä lisäksi..

Meillä lapset saivat leikkiä vapaasti, mutta sen lisäksi oltiin järkätty ihan pientä ohjelmaa. Sofian isän tyttöystävä tuli tekemään lapsille kasvomaalauksia, joka oli hurja menestys. Lisäksi meillä oli perinteistä aasin hännän kiinnitystä, muunneltuna teeman vähän sopivemmaksi, eli Olafin nenän kiinnitystä. Lasten silmät sidottiin, ja jokainen sai vuorollaan yrittää onneaan laittamalla Olafille nenän. Se kuka sai nenän lähimmäs oikeaa kohtaa, oli voittaja.
Tämän lisäksi meidän piti järjestää myös tuolileikistä muunnelma, jäälautta-leikki. Tarkoitus oli siis askarrella kartongista jäälauttoja ja kiinnittää ne lattiaan sinitarralla kiinni. Musiikin soidessa lapset liikkuvat, ja musiikin loppuessa jokainen lapsi kiirehtii jäälautalle. Se, joka ei kerkiä ja jää ilman lauttaa tippuu pelistä pois. Sitten vähennetään yksi lautta, ja sama homma jatkuu uudelleen ja uudelleen, kunnes jäljellä on enää kaksi lasta ja yksi jäälautta. Tämä leikki jäi kuitenkin pois kun oltiin jo liian väsyneitä lauantai iltana askartelemaan, mutta mun mielestäni ohjelmaa ei pidäkään järjestää liikaa, vaan parasta on kun lapset saavat leikkiä vapaasti ja käyttää omaa mielikuvitustaan.

Sellaisia synttärimeininkejä tänä vuonna! Meillä on ruvettu jo ideoimaan ensi vuoden syntymäpäiväjuhlia, mutta saapa nähdä, kuinka monta kertaa neidin mieli tässä vuoden aikana vielä muuttuu. ;)

LUKIJAT