Kaksplus.fi


28. lokakuuta 2016

Milja 7kk

Harmittaa niin paljon, että Miljan puolivuotis -postaus jäi kokonaan välistä, ja tämänkin kanssa meni aika tiukille. Yksinkertaisesti ei vain ole ollut aikaa, tai jos olisikin ollut niin ei ole ollut kiinostusta väsymyksen takia avata tietokonetta ollenkaan. Onneksi kaikki merkittävät kehitykseen liittyvät asiat ovat tapahtuneet tässä kuluneiden kahden viikon aikana, joten ne on vielä tuoreessa muistissa. Vajaa viikon päästähän hän on jo 8kk ikäinen, ja se tuntuu jotenkin niin hassulta. Vastahan hän syntyi, ja kohta tässä pitäisi jo ruveta suunnittelemaan 1 -vuotis syntymäpäiviä.

headwrap - H.Valkama | body & legginsit - Newbie by KappAhl

Miljasta on kasvanut ihan omanlaisensa valloittava persoona. Hänellä riittää tahtoa, vauhtia sekä ääntä. Hänen lempilaulunsa on Mikko Alatalon känkkäränkkä, tietysti äidin laulamana. Hieman nuotin vierestä mennään, mutta ei se ole niin justiinsa. Hank Solon söpö, sekä ppap saavat neidin hytkymään musiikin tahdissa. Eikä pelkästään musiikki, vaan oikeastaan mikä tahansa rytmikäs ääni. Milja rakastaa tanssimista!
Mielipuuhaa on syöminen, sekä repiminen. Oli kyse sitten siskon tai äidin hiuksista, leluista, omista varpaistaan taikka kissan hännästä. Repiminen nyt vaan on niiin kivaa.
Ruoka maistuu useinmiten, ja parasta on kun sen saa syödä ihan itse. Me ollaan ruvettu tekemään yhä enemmän ja enemmän Miljan ruokia itse, ja suurin osa ruoasta uppoaakin tällä hetkellä sormiruokaillen. Milja tykkäisi jakaa ruokansa myös kissan kanssa, mutta Kasmir ei ole mallia imuri, ja hänelle ei oikein esimerkiksi bataattikiekot maistu.


Nukkumisen kanssa me taistellaan yhä vain, kuten edellisessä postauksessa käy ilmi. Yöt on aika raskaita näin vanhempien näkökulmasta, kun Miljan mielestä klo 02:00 olisi aika leikkiä, eikä suinkaan nukkua. Me kirjoitettiin meidän perhetyöntekijän kanssa aikataulutettu päivärytmi joka roikkuu meidän jääkaapin ovessa, ja yritetään tällä hetkellä saada se toimimaan. Jospa se hieman helpottaisi, ja selkeyttäisi meidän päiviä ja öitä. Alkuunhan meillä oli hyvä rytmi, mutta jossakin vaiheessa se meni ihan plörinäksi, ja väsyneenä on ollut hankalaa saada siitä taas kunnolla otetta.

Ensimmäinen hammaskin on täällä viimein! Sitä tehtiinkin pitkän aikaa. Tällä hetkellä ilmeisesti tehdään jo toista, sillä kuolan määrä on aika vakio, ja ikeniä hangataan milloin mihinkin. Ensimmäisen hampaan läpi tuleminen helpotti muuten hetkellisesti meidän öitä, mutta vain hetkellisesti.

Milja on myös viimein hoksannut, että miten päästään myös eteenpäin. Alkuun ainoa houkutin mikä kannusti ryömimään oli kissan ruokakupit. Muutama päivä sitten se oli äidin irtokarkkipussi, ja nyt jo ryömitään ympäriinsä tutkien kotia hieman laajemmin. Pelkkä ryömiminen ei riitä, vaan ryömimisen lomassa hakeudutaan kovasti konttausasentoon. Mä veikkaankin, että tässä voi käydä kuten isosiskon kohdalla, että melko pian ryömimään oppimisen jälkeen lähdetään jo konttaamaan. Täytyykin hankkia turvaportti keittiöön ja asap!

Ja koska 7kk iässä meillä ei ollut neuvolaa, kirjataan tähän nyt ylös ne 6kk mitat, sekä sulkuihin 5kk mitat. Kohtahan meillä on taas neuvola, saa nähdä miten neiti on kahdessa kuukaudessa kasvanut. Minusta ainakin pituutta on tullut roimasti, tai ainakin ollaan saatu aika rankalla kädellä pakata pieniä vaatteita jemmaan, ja ostaa samaan tahtiin uusia isompia tilalle.

paino: 8850g (8200g)
pituus: 68cm (66,9cm)
py: 44,1cm (43,1cm)

26. lokakuuta 2016

Väsynyt äiti part.2

Yhtenä aamuna heräsin siihen, kun esikoinen avaa makuuhuoneen oven ja kysyy, joko mun äiti pitää lähteä kävelemään kouluun. Säpsähdin hereille ja nousin nopeasti ylös. Katsoin kelloa ja totesin, että jep, takki niskaan ja menoksi. Ihmettelen puoliääneen miten en ole herännyt yhteenkään herätykseen, vaikka puhelimen äänetkin ovat olleet täysillä. Harmittaa, pidättelen itkua siihen asti kunnes koululainen on astunut ovesta ulos. Sen jälkeen en pysty enää hillitsemään kyynelten virtaa. Poden niin huonoa omaa tuntoa siitä, että en ole noussut esikoista herättämään, valmistanut hänelle aamupalaa ja toivotellut hyvää koulupäivää samalla kun hän rauhassa pukee ulkovaatetta päällensä. Ei ole hänen tehtävänsä herättää äitiä, vaan äidin tehtävä herättää hänet.


Edellisenä yönä oltiin herätty Miljan kanssa taas yli 15 kertaa. Aamupalapöydässä hän oli iloinen oma itsensä, ja minä edelleen itkin ja mietin, mahtoiko esikoinen syödä edes kunnon aamupalaa. Puuron syöttämisestä ei tule mitään. Ehkäpä juuri sillä hetkellä ymmärrsin, että kuinka väsynyt oikeastaan olenkin. Ei kukaan jaksa pitkään, jos vuorokaudessa unen määrä jää jatkuvast alle 5 tunnin. Tai jos ei saa pitkään aikaan nukkua pidempään kuin maksimissaan puolen tunnin pätkiä kerralla. Vauvan rinnalla oleminenkin oli ruvennut ahdistamaan. Rinnassa roikutaan koko ajan, samalla purraan, hakataan ja nipistellään. Eikä siinä aina edes ruokailla, vaan hyvin usein ollaan ihan muuten vaan. Koska äiti toimii myös tuttina.
Tajuan viimein, että tähän on saatava jotakin tolkkua ja puuron syötyämme soitan neuvolaan. Neuvolatäti on yhtä mieltä siitä, että kierre on saatava katkaistua. Puhutaan unikoulusta. En suostu siihen. Haluan ensin kokeilla kotona kaikki mahdolliset keinot läpi, ennen kuin Milja lähtisi unikouluun toisaalle. Puhutaan yöimetyksen lopettamisesta, se kuulostaa minusta hyvälle ajatukselle, sillä Milja harvoin edes yöllä oikeasti kaipaa maitoa. Puhutaan siitä, että iltamaito pitäisi antaa tuttipullosta. Korviketta tai velliä. En pidä ajatuksesta ja tyrmään sen täysin.
Puhutaan perhetyöstä, ja en tyrmää sitä heti suoriltaan. Pohdin, että onko siitä meille mitään hyötyä. Neuvolatädin mielestä se olisi hyvä juttu, saisin levätä sillä aikaa kun perhetyöntekijä viihdyttäisi Miljaa. Saanhan minä levättyä silloinkin kun Jeremias on kotona, joten en näe perhetyötä tarpeellisena. Minut puhutaan siihen ympäri, perhetyöntekijän kanssa voimme kuulema sitten keskustella öistä ja yöimetyksen lopettamisesta.
Jo seuraavana päivänä perhetyöntekijä tulee käymään ensimmäisen kerran. Esitän hänelle samoja kysymyksiä kuin meidän neuvolatädillekin. En saa vastauksia. En saa mitään tietoa mikä meitä jollakin tapaa hyödyttäisi. Koko aika lähinnä istuttiin ja keskusteltiin niitä näitä pintapuolisesti. Totean, että en koe tätä perhetyötä lainkaan tarpeelliseksi.

Nyt 5 viikkoa myöhemmin, on perhetyöntekijä käynyt meillä jo useamman kerran. Kerran siivottiin Jeremiaksen kanssa kahdestaan, kun hän vei Miljan ulos. Kerran taas pelailtiin Sofian kanssa lautapelejä, kun Milja oli juuri käynyt päiväunille. Kerran kävin suihkussa, samalla kun hän leikitti Miljaa. Edelleenkään emme ole saaneet yhtään vinkkejä tai neuvoja meidän vauvan uniongelmaan, yöimetyksen lopettamiseen, tai mihinkään muuhun asiaan jotka ovat mieltä askarruttaneet. Ahdistaa, että kerran viikossa meille tulee joku ulkopuolinen ihminen, joka on täysin eri aaltopituudella meidän kanssamme, ja häneltä pitäisi osata ottaa apua vastaan. Apua, joka on sellaista jota emme kaipaa tai tarvitse. Apua, jota joku toinen perhe voisi tällä hetkellä kaivata paljon enemmän kuin me. Olen sen sanonut monesti ääneenkin, mutta vastaukseksi olen saanut vain sen, että apu on otettava vastaan kun sitä tarjotaan.

Yhä vain meillä siis nukutaan huonosti. Tällä hetkellä sen ymmärtää, kun Milja on flunssassa ja sen lisäksi tekee toista hammasta. Siitäkin huolimatta, viime yö meni paremmin kuin kaikki viime viikon yöt yhteensä. Netistä on nyt kuitenkin kaivettu kaikki mahdollinen tieto kotona toteutettavista unikouluista, ja niistä on kyselty myös kaikilta mahdollisilta tutuilta. Kunhan tästä tervehdytään, niin täytyy vain kylmettää sydäntä sen verran, että pystyy seisomaan tämän päätöksen takana. Me kaikki nimittäin tarvitaan enemmän unta, ja öisin tissillä roikkuminen saa nyt luvan loppua.