Kaksplus.fi


22. syyskuuta 2017

Täällä mä oon


Täällä tosiaan, yhtä arvaamattomasti palanneena kuin lähteneenäkin. Puoli vuotta kestäneen tahattoman tauon jälkeen. En mä edes tiedä, että mistä sitä oikein aloittaisi.
Vaikka aiheita mistä kirjoittaa olisi kyllä riittänyt, niin jotenkin arki on vienyt niin mennessään ettei läppärin avaaminen ole käynyt mielessä. Hetkittäin on toki tullut sellainen fiilis, että tänään mä voisin taas kirjoittaa jotakin, mutta mitä pidempään tässä on ollut kirjoittamatta niin sitä suuremmaksi se kynnyskin on kasvanut. Täytyy tunnustaa, että hetkellisesti harkitsin taas koko blogin poistamista, mutta onneksi en sitä kuitenkaan tehnyt.


Tähän puoleen vuoteen mahtuukin paljon kaikenlaista. On reissattu perheen kanssa, sekä yksin. Kesän yksi kohokohdista oli ehdottomasti The Killersin keikka provinssirockissa. Lempibändin livenä näkemisen kanssa ykkössijan jakaa kyllä kosinta ja kihlaus. Mä en vieläkään voi uskoa tätä todeksi, ja huomaankin aika usein tuijottavani ja ihailevani vasemmassa nimettömässäni olevaa sormusta.


Olen myös syönyt paljon sushia, sekä vieroittanut itseni coca-colasta. Ottanut uuden tatuoinnin ja leikannut itselleni polkkatukan youtuben tutoriaalivideoiden avulla. Uskaltanut elää ja kokeilla jotakin uutta, hypännyt benjihypyn. Jonka voisin muuten tehdä koska vain uudelleen. Neulonut villasukkia, lukenut kirjoja, sekä kuunnellut paljon musiikkia samalla kun olen järjestänyt spotify soittolistani uuteen uskoon. Pohtinut elämää ja miettinyt tulevaisuutta, sekä yrittänyt löytää itseäni mutsikooman syövereistä.

20. maaliskuuta 2017

Juhlien parhaat vuohenjuustopiirakat


Miljan synttäripostauksessa mainitsin nämä vuohenjuustopiirakat, ja ajattelin pistää reseptin teillekin jakoon. Resepti ei ole minun omani, vaan olen sen vuosia sitten kaivanut esiin jostakin päin internettiä. Mä en siis valitettavasti muista ollenkaan, että mistä tämä alunperin on. Ohje vain on kaikessa yksinkertaisuudessaan jäänyt mun mieleeni, ja näitä on toden totta tehty lähes joka juhliin. Todella maukkaita, ja todella helppo tehdä! Aikaakaan näiden tekeminen ei juurikaan vie.

18. maaliskuuta 2017

Miljan ensimmäinen syntymäpäivä

Juhlakoristeet yhteistyössä: serpentiini.fi


Ayee, vaikea uskoa että meidän 1-vuotiaan juhlista on jo kaksi viikkoa! Täällä on podettu hieman juhlien jälkeistä krapulaa. Niitä suunniteltiin useampi kuukausi, tarjoilut tuli mietittyä uusiksi useampaan otteeseen, ja sitten kaikki oli ohi parissa tunnissa. Onneksi esikoisen synttärit on jo aivan nurkan takana, joten ei tarvitse odottaa kokonaista vuotta päästäkseen järjestämään uusia juhlia.

1. maaliskuuta 2017

Vauvavuoden viimeisiä

Lauantaina meidän vauva täyttää vuoden, ja liittyy näin ollen virallisesti taaperoiden jengiin. Samana päivänä juhlitaan sukulaisten ja kummien kanssa, joten synttäreiden suunnittelutohinat on täällä täydessä vauhdissa. On edelleen vaikea käsittää, että meidän vauva onkin jo pian taapero! Tämä vuosi on mennyt niin vauhdilla, että pää ei meinaa ihan pysyä mukana. Sitä on samalla niin ylpeä meidän pienestä ihmisestä - kaikista uusista opituista taidoista, ja samalla sitä kuitenkin toivoo ettei hän kasvaisi niin kovalla rytinällä.

headwrap - Valkama accessories | tunika - Vimma Company

Ihan viimeisimpiä uusia opittuja taitoja, on käveleminen! Taaperokärryn kanssa mennä viiletetään hiustupsut hulmuten ympäri asuntoa. Ilman tukea otetaan luottavaisin mielin pieniä ja huojuvia askeleita. On vain ajankysymys, että varmuus lisääntyy ja vauhti kovenee. En muistanutkaan miten liikuttavaa katseltavaa nämä ensiaskeleet ovat.

Vierastaminen ja eroahdistuskin ovat hellittäneet. Perheen ulkopuolisia tuijotetaan kyllä edelleen tiukka ilme kasvoilla arvioiden, ennen kuin uskalletaan höpötellä ja hymyillä. Mutta kun vauhtiin päästään, niin mikään ei estele. Muidenkin syli kelpaa kuin vain äidin. Samalla niin haikeaa mutta helpottavaa, että äitiin ei ripustauduta enää joka käänteessä.

Yötkin meillä nukutaan todella hyvin! Sekä päiväunet. En muista, että olenko jo maininnut täällä blogin puolella kuinka toteutettiin unikoulua kotioloissa, silloin kun yöt meni aivan överiksi ja meillä ei nukkunut kukaan. No, se tuotti tulosta hyvin nopeasti ja samalla jäi yösyömisetkin kokonaan pois. Kyseinen muutos helpotti kyllä huomattavasti meidän kokoperheen eloa, eikä väsymys ole enää niin vahvasti läsnä arjessa.


Hampaita löytyy kahdeksan kappaletta, ja niillä on niin mahdottoman hauska järsiä aivan kaikkea. Sohvan kulmasta pinnasängyn reunaan ja kissan hännästä äidin reiteen. Kaikkea pitää vähän maistaa ja kokeilla. Onneksi ihan tavallinen ruoka maistuu myös, ja Milja syökin jo pääsääntöisesti samaa ruokaa muun perheen kanssa. Edelleen mennään myös rintamaidolla, joskin hän on saanut joitakin satunnaisia kertoja myös korviketta. Enpä olisi koskaan uskonut, että meidän imetystaival kestää näin pitkään ja jatkuu yhä vain.

Loppuun vielä viime kertaisen (10/11kk) neuvolakäynnin mitat;
paino: 10160g
pituus: 74,2cm
py: 46,2cm


20. tammikuuta 2017

Keskeneräisiä

Itsensä rakastaminen ja hyväksyminen on tervettä. Terveempää on tunnistaa ja myöntää omat heikkoutensa.
Omista heikkouksista ja luonteenpiirteistäni yksi asia ärsyttää itseäni ylitse muiden. Mulla on nimittäin vähän paha tapa jättää asioita kesken. Suurimmaksi osaksi se liittyy aina harrastuksiin ja käsitöihin, mutta kyllä tämä tapa heijastuu toisinaan myös muihin elämän osa-alueisiin. Kesken jättäminen ja asioiden kesken jääminen johtuu yleensä kyllästymisestä. Tai siitä, että en omasta mielestäni ole tarpeeksi hyvä, työn jälki ei miellytä tai olen mielestäni liian hidas oppimaan uusia asioita.


Muutaman konkreettisen esimerkinkin voin tähän väliin heittää.

Aikoinaan mulla oli palava halu oppia soittamaan kitaraa. Oli aivan pakko saada oma kitara. Sekin oli ostettava uutena, eikä se halvin mahdollinen malli kelvannut. Taisin aktiivisesti harjoitella kahden kuukauden ajan, ja turhaannuin. Tuli tunne, että en mä näillä nakkisormillani opi koskaan soittamaan. Siitä saakka tuo kitara on toiminut minun puolestani lähinnä koristeena. Se vähä oppi mitä kitaran soittamisesta mieleen jäi, on kyllä pysynyt mielessä, ja muutaman biisin ensimmäiset säkeet sujuu ulkomuistista.

No sitten päästään käsitöihin. Mä rakastan neulomista, virkkausta ja ompelua! Oli pakko saada oma ompelukone, ja sainkin sen eräänä jouluna sukulaisilta joululahjaksi. Ensin se lojui kaapin perällä melkein vuoden, ennen kuin yritin ommella ensimmäistä kertaa sitten kouluaikojen. Sitten se taas unohtui. Lähinnä siksi, että vastaan ei tullut mitään mielenkiintoisia projekteja. Toisaalta taas oli liikaa ideoita, enkä tiennyt mistä aloittaa. Ilokseni voin kuitenkin kertoa, että ompelukone ei tällä hetkellä pölyynny vaatehuoneessa, vaan se lojuu meidän keittiönpöydällä. Se on siis ollut viime aikoina käytössä!


Mä haluaisin neuloa ja virkata isompiakin töitä kuin villasukkia, mutta harvoin saan aikaiseksi. Muistan, miten jo ala-asteella kaulahuivin sekä villasukan toisen parin tekeminen saivat minut itkemään. Kässänopen painajainen ohjeella tein aikoinaan Sofialle neuletakin. Se onkin isotöisin neuletyö mitä olen koskaan tehnyt loppuun asti.
Miljan odotusaikana mä rupesin intoa puhkuen tekemään hänelle torkkupeittoa. Ajatuksena oli saada se valmiiksi ennen vauvan syntymää. No miten yllättävää, että se on edelleen keskeneräinen.. Viime syksynä päätin, että kyllä mä sen jouluun mennessä viimeistelen, voin sitten pistää sen vaikka pakettiin. Taisin mä sitä kolme riviä sen päätöksen jälkeen tehdä, kunnes homma rupesi taas puuduttamaan.
Ja reilu vuosi sitten, ostin kauppareissulla yhden kerän niin ihanan sävyistä lankaa, tarkoituksena tehdä itselleni lyhytvartiset villasukat. Toisen niistä sain joulukuussa valmiiksi, toisen sain juuri alulle. Välistä mä jo virkkasin tästä samasta langasta pari isoäidinneliötä, kun sukan tekeminen kyllästytti. Kaikkien muiden keskeneräisten projektien lisäksi rupesin siis virkkaamaan meille olohuoneeseen torkkupeittoa. Tästäkin taisi tulla sellainen ikuisuusprojekti..

En tehnyt vuoden vaihtuessa mitään uuden vuoden lupauksia, mutta voisin yrittää saada tämän vuoden aikana kaikki keskeneräiset projektit päätökseen. Tai jos en siinä onnistu, niin voisin ainakin olla aloittamatta mitään uutta, ennen kuin vanhat on saatu loppuun ja viimeisteltyä. Jospa oppisin olemaan jättämättä asioita kesken, oli kyse sitten mistä tahansa. Tämä on se asia, jonka eniten haluaisin itsessäni muuttaa.

3. tammikuuta 2017

Vuoden ensimmäinen


Moikka tyypit! Joulu ja vuoden vaihtuminen on nyt taputeltu, ja me siivottiin kaikki joulukoristeetkin pois. Kämppä näyttää siitä syystä jotenkin kolkolta tällä hetkellä, ja mä olenkin selaillut kaikkea sisustuskrääsää yön pikkutunneille asti, sillä sitä krääsää meidän koti tuntuu just nyt kaipaavan.
Loppuvuoden pyhät on jotenkin aina niin uuvuttavia, vaikka yrittäisi ottaa rennommin. Siksi arki onkin ollut enemmän kuin tervetullut, ainakin meidän perheeseen.

Meidän joulu, tai oikeastaan koko joulukuu meni sairastellen. Jokainen ollaan oltu vuoron perään enemmän tai vähemmän flunssassa, ja nyt kun oma olo rupeaa taas olemaan voiton puolella, niin perheen pienin on jälleen kipeänä. Mieluusti olisin itse sairastanut vaikka toisenkin kuukauden putkeen, jos Milja olisi tämän välttänyt.

Tämän kuukauden blogihiljaisuuden aikana - nenää niistellessä ja lämmintä teetä juodessa, mä olen pohtinut paljon blogia sekä omaa esillä oloani ja lasten esille tuomista somessa. Olen jo melko pitkään miettinyt, että minkälaista linjaa mä haluan blogissani ja sosiaalisessa mediassa pitää. Kirjoittaminen ja amatöörimaisten kuvien ottaminen tuo edelleen ihan hirveästi mulle iloa, mutta esimerkiksi esikoista en halua somessa tuoda enää hirveästi esille. Blogissa olenkin pyrkinyt jättämään Sofian kuvat aivan minimiin, ja niin se tulee olemaan jatkossakin. Miljan kanssa sama juttu. Vauvan kasvaessa taaperoksi ja sitten uhmaikäiseksi, haluan tuoda häntäkin yhtä lailla vähemmän esille blogin puolella. Kuitenkin mä tykkään ja haluan jakaa lasten kuvia ja kuulumisia esimerkiksi ystävien ja sukulaisten kanssa. Miettimättä kuitenkaan joka ikinen kerta niin hirveän tarkkaan, että ketä muita siellä ruudun toisella puolella oikein on. Niinpä mä päädyin nyt ensi hätään siihen ratkaisuun, että loin blogille aivan oman instagram-tilin. Vanha tili muuttuu lähipäivinä yksityiseksi, mutta blogin nimeä kantava tili on avoin kaikille. Haluan jatkossa pitää oman henkilökohtaisen tilini täysin erillä kaikesta blogiin liittyvästä, sekä jakaa myös Sofian kuvia ja kuulumisia vapaammin. Tämä tuntui siksi kaikista luontevimmalta ratkaisulta nyt tähän hätään. Pistäkäähän siis myös @tunnetaifuuni seurantaan!

Moni varmasti pohtii, että millaista linjaa vedetään jatkossa sitten blogin suhteen? Niin pohdin minäkin, yhä edelleen. Toistaiseksi mennään samoilla eväillä kuin tähänkin asti. Yleistä löpinää arjesta sekä vanhemmuudesta, ja Miljan kasvua ainakin sinne vuoden ikään asti. Haluan myös panostaa enemmän resepteihin, kodin sisustamiseen, käsitöihin, DIY-juttuihin ja muihin itseäni kiinnostaviin asioihin enemmän täällä blogin(kin) puolella. Kunhan vain saadaan tämä arki rullaamaan ja ollaan kaikki taas terveitä, niin vuorokaudesta saattaisi taas riittää pari tuntia bloginkin päivittämiseen.

Mahtavaa ja onnellista alkanutta vuotta sekä viikkoa kaikille!