Kaksplus.fi


20. tammikuuta 2017

Keskeneräisiä

Itsensä rakastaminen ja hyväksyminen on tervettä. Terveempää on tunnistaa ja myöntää omat heikkoutensa.
Omista heikkouksista ja luonteenpiirteistäni yksi asia ärsyttää itseäni ylitse muiden. Mulla on nimittäin vähän paha tapa jättää asioita kesken. Suurimmaksi osaksi se liittyy aina harrastuksiin ja käsitöihin, mutta kyllä tämä tapa heijastuu toisinaan myös muihin elämän osa-alueisiin. Kesken jättäminen ja asioiden kesken jääminen johtuu yleensä kyllästymisestä. Tai siitä, että en omasta mielestäni ole tarpeeksi hyvä, työn jälki ei miellytä tai olen mielestäni liian hidas oppimaan uusia asioita.


Muutaman konkreettisen esimerkinkin voin tähän väliin heittää.

Aikoinaan mulla oli palava halu oppia soittamaan kitaraa. Oli aivan pakko saada oma kitara. Sekin oli ostettava uutena, eikä se halvin mahdollinen malli kelvannut. Taisin aktiivisesti harjoitella kahden kuukauden ajan, ja turhaannuin. Tuli tunne, että en mä näillä nakkisormillani opi koskaan soittamaan. Siitä saakka tuo kitara on toiminut minun puolestani lähinnä koristeena. Se vähä oppi mitä kitaran soittamisesta mieleen jäi, on kyllä pysynyt mielessä, ja muutaman biisin ensimmäiset säkeet sujuu ulkomuistista.

No sitten päästään käsitöihin. Mä rakastan neulomista, virkkausta ja ompelua! Oli pakko saada oma ompelukone, ja sainkin sen eräänä jouluna sukulaisilta joululahjaksi. Ensin se lojui kaapin perällä melkein vuoden, ennen kuin yritin ommella ensimmäistä kertaa sitten kouluaikojen. Sitten se taas unohtui. Lähinnä siksi, että vastaan ei tullut mitään mielenkiintoisia projekteja. Toisaalta taas oli liikaa ideoita, enkä tiennyt mistä aloittaa. Ilokseni voin kuitenkin kertoa, että ompelukone ei tällä hetkellä pölyynny vaatehuoneessa, vaan se lojuu meidän keittiönpöydällä. Se on siis ollut viime aikoina käytössä!


Mä haluaisin neuloa ja virkata isompiakin töitä kuin villasukkia, mutta harvoin saan aikaiseksi. Muistan, miten jo ala-asteella kaulahuivin sekä villasukan toisen parin tekeminen saivat minut itkemään. Kässänopen painajainen ohjeella tein aikoinaan Sofialle neuletakin. Se onkin isotöisin neuletyö mitä olen koskaan tehnyt loppuun asti.
Miljan odotusaikana mä rupesin intoa puhkuen tekemään hänelle torkkupeittoa. Ajatuksena oli saada se valmiiksi ennen vauvan syntymää. No miten yllättävää, että se on edelleen keskeneräinen.. Viime syksynä päätin, että kyllä mä sen jouluun mennessä viimeistelen, voin sitten pistää sen vaikka pakettiin. Taisin mä sitä kolme riviä sen päätöksen jälkeen tehdä, kunnes homma rupesi taas puuduttamaan.
Ja reilu vuosi sitten, ostin kauppareissulla yhden kerän niin ihanan sävyistä lankaa, tarkoituksena tehdä itselleni lyhytvartiset villasukat. Toisen niistä sain joulukuussa valmiiksi, toisen sain juuri alulle. Välistä mä jo virkkasin tästä samasta langasta pari isoäidinneliötä, kun sukan tekeminen kyllästytti. Kaikkien muiden keskeneräisten projektien lisäksi rupesin siis virkkaamaan meille olohuoneeseen torkkupeittoa. Tästäkin taisi tulla sellainen ikuisuusprojekti..

En tehnyt vuoden vaihtuessa mitään uuden vuoden lupauksia, mutta voisin yrittää saada tämän vuoden aikana kaikki keskeneräiset projektit päätökseen. Tai jos en siinä onnistu, niin voisin ainakin olla aloittamatta mitään uutta, ennen kuin vanhat on saatu loppuun ja viimeisteltyä. Jospa oppisin olemaan jättämättä asioita kesken, oli kyse sitten mistä tahansa. Tämä on se asia, jonka eniten haluaisin itsessäni muuttaa.

3. tammikuuta 2017

Vuoden ensimmäinen


Moikka tyypit! Joulu ja vuoden vaihtuminen on nyt taputeltu, ja me siivottiin kaikki joulukoristeetkin pois. Kämppä näyttää siitä syystä jotenkin kolkolta tällä hetkellä, ja mä olenkin selaillut kaikkea sisustuskrääsää yön pikkutunneille asti, sillä sitä krääsää meidän koti tuntuu just nyt kaipaavan.
Loppuvuoden pyhät on jotenkin aina niin uuvuttavia, vaikka yrittäisi ottaa rennommin. Siksi arki onkin ollut enemmän kuin tervetullut, ainakin meidän perheeseen.

Meidän joulu, tai oikeastaan koko joulukuu meni sairastellen. Jokainen ollaan oltu vuoron perään enemmän tai vähemmän flunssassa, ja nyt kun oma olo rupeaa taas olemaan voiton puolella, niin perheen pienin on jälleen kipeänä. Mieluusti olisin itse sairastanut vaikka toisenkin kuukauden putkeen, jos Milja olisi tämän välttänyt.

Tämän kuukauden blogihiljaisuuden aikana - nenää niistellessä ja lämmintä teetä juodessa, mä olen pohtinut paljon blogia sekä omaa esillä oloani ja lasten esille tuomista somessa. Olen jo melko pitkään miettinyt, että minkälaista linjaa mä haluan blogissani ja sosiaalisessa mediassa pitää. Kirjoittaminen ja amatöörimaisten kuvien ottaminen tuo edelleen ihan hirveästi mulle iloa, mutta esimerkiksi esikoista en halua somessa tuoda enää hirveästi esille. Blogissa olenkin pyrkinyt jättämään Sofian kuvat aivan minimiin, ja niin se tulee olemaan jatkossakin. Miljan kanssa sama juttu. Vauvan kasvaessa taaperoksi ja sitten uhmaikäiseksi, haluan tuoda häntäkin yhtä lailla vähemmän esille blogin puolella. Kuitenkin mä tykkään ja haluan jakaa lasten kuvia ja kuulumisia esimerkiksi ystävien ja sukulaisten kanssa. Miettimättä kuitenkaan joka ikinen kerta niin hirveän tarkkaan, että ketä muita siellä ruudun toisella puolella oikein on. Niinpä mä päädyin nyt ensi hätään siihen ratkaisuun, että loin blogille aivan oman instagram-tilin. Vanha tili muuttuu lähipäivinä yksityiseksi, mutta blogin nimeä kantava tili on avoin kaikille. Haluan jatkossa pitää oman henkilökohtaisen tilini täysin erillä kaikesta blogiin liittyvästä, sekä jakaa myös Sofian kuvia ja kuulumisia vapaammin. Tämä tuntui siksi kaikista luontevimmalta ratkaisulta nyt tähän hätään. Pistäkäähän siis myös @tunnetaifuuni seurantaan!

Moni varmasti pohtii, että millaista linjaa vedetään jatkossa sitten blogin suhteen? Niin pohdin minäkin, yhä edelleen. Toistaiseksi mennään samoilla eväillä kuin tähänkin asti. Yleistä löpinää arjesta sekä vanhemmuudesta, ja Miljan kasvua ainakin sinne vuoden ikään asti. Haluan myös panostaa enemmän resepteihin, kodin sisustamiseen, käsitöihin, DIY-juttuihin ja muihin itseäni kiinnostaviin asioihin enemmän täällä blogin(kin) puolella. Kunhan vain saadaan tämä arki rullaamaan ja ollaan kaikki taas terveitä, niin vuorokaudesta saattaisi taas riittää pari tuntia bloginkin päivittämiseen.

Mahtavaa ja onnellista alkanutta vuotta sekä viikkoa kaikille!